Tympöset – Hebeloma

Tympöset Suomen luonnossa
Dokumentointi maastossa

Suomen tympöslajisto
Määrittäminen mikroskoopin avulla
Katsaus kirjallisuuteen

Tympöset Suomen luonnossa

Tympösiä, suku Hebeloma, kasvaa Suomessa runsaat 30 lajia. Vaikka lajeja on aika vähän, tunnistaminen on hankalaa. On vielä osittain epäselvää, mitä lajeja Suomessa kasvaa ja kuinka yleisiä ne ovat. Äskettäin on ilmestynyt Euroopan monografia (Beker ym. 2016), perusteellinen ja moderni tutkimus, jonka avulla Suomenkin lajistoon perehtyminen on mahdollista.

Suomalainen luonto on suurelta osin karunpuoleista metsämaata, tällainen miljöö ei ole mikään tympösparatiisi. Muutama lajia kasvaa tavallisella kangasmetsäpohjalla, jokunen hiekkamaalla, jokunen soistuneissa painanteissa. Tihkupinnoilla, lähteikköjen liepeillä ja tulvarannoilla kasvaa useita lajeja. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä enemmän näille lajeille sopivia kasvupaikkoja on. Tympöslajisto on runsas tuntureiden ja pohjoisten jokivarsien pajukoissa, joissa kasvaa sekä boreaalista että alpiinista lajistoa.

Urbaani sienestäjä törmää tympösiin vaivatta puistoissa ja joutomailla. Tympösiä kasvaa runsaslukuisina nurmikoilla istutettujen puistopuiden ympärillä. Monet tympöslajit ovat ruderaattisieniä ja ne viihtyvät sukkession alkuvaiheen metsiköissä, joita kaupunkipusikotkin ovat. Tympöset ovat mykorritsasieniä, mutta monet lajit pystyvät ilmeisesti kasvamaan useiden puulajien kanssa. Myös kasvupaikkansa suhteen tarkkoja lajeja on, joten sen ymmärtäminen, millaisessa miljöössä kulloinkin kulkee, auttaa tympöstenkin määrittämisessä.

Dokumentointi maastossa

  • Tympösten tunnistaminen pelkän valokuvan perusteella onnistuu tällä hetkellä aika harvoin. Tympöset, kuten toki monet muutkin sienet, ovat maastossa usein rähjäisen näköisiä. Sen parempi, mitä hyväkuntoisempia dokumentoidut itiöemät ovat.
  • Tympösia on tärkeä haistaa ja tuoksu kirjata lomakkeelle. Muutamalla lajilla tuoksu on hyvin voimakkaan makea, osalla pistävän retikkainen. Sitten on tuoksuja, joita on vaikeampi luonnehtia. Monet niistä ovat pehmeän tympeitä. Tuoksut tuovat yleensä mieleen jotakin, niille voi yrittää keksiä osuvia kuvauksia! Mitään yhtä tyypillistä tympöstuoksua ei ole.
  • Havainnosta on syytä ottaa sellainen valokuva, että jostakin itiöemästä voi laskea tai arvioida helttojen lukumäärän. Tämä on määrityskaavoissa käytetty tuntomerkki. Valokuvissa jalka voi peittää pienen osan helttapuolta, arviointia tämä ei haittaa.
  • Osa tympöslajeista on juurehtivia. Jos asian hoksaa, ilmiö on syytä dokumentoida esimerkiksi niin, että se näkyy myös valokuvissa.