Tympösten mikroskooppinen määrittäminen

Tärkeitä tuntomerkkejä
Dekstrinoidisuuden arvioiminen

On tympöslajeja, joiden tunnistaminen onnistuu hyväkuntoisista tuoreista sienistä tai hyvistä valokuvista, etenkin kun kokemusta kertyy. Mutta monessa kohdin myös mikroskopointi on tarpeen. Lisäksi tueksi tarvitaan kirjallisuutta.

Ihan yleistä on, ettei määrittäminen mikroskoopinkaan avulla tahdo onnistua. Ei kuitenkaan kannata luovuttaa. Kun oma osaaminen ja toisaalta käsitys Suomen lajistosta paranevat, määritystyö muuttuu helpommaksi. Hyvin hyödyllistä on, jos käsillä on näytteitä enemmän, myös oikein määritettyjä vertailunäytteitä. Määritystyön tukena hyvät maastovalokuvat hyväkuntoisista sienistä ovat lähes välttämättömiä.

Vertaaminen muihin näytteisiin pitää tehdä saman peitinlasin alla, niin pieniä erot lajien välillä ovat. Tässä esitellyt mikroskooppikuvat ohjaavat oikeaan suuntaan. Lajien mikroskooppiseen määritykseen tarvitaan aina itiöiden tarkastelua isoilla suurennoksilla öljyimmersio-objektiiveja käyttäen.

Tärkeitä tuntomerkkejä

• Tympöset ovat nystyitiöisiä sieniä, joiden itiöt ovat enemmän tai vähemmän dekstrinoideja. Tästä syystä preparaatti pitää tehdä Melzerin reagenssiin. Lisäksi tympösillä on keilokystidejä. Jos keilokystidejä haluaa saada hyvin esiin, muutakin reagenssia voi toki lisäksi käyttää.
• Huomiota pitää erityisesti kiinnittää itiöiden muotoon, kokoon, väriin (dekstrinoidisuuteen) ja nystyisyyteen. Osalla lajeista itiön seinän ulkokerros (perispori) on hieman irrallinen, mikä on tärkeä noteerata.
• Muutamilla lajeilla itiöt ovat ellipsoideja tai munanmuotoisia (ovoid). Yleisimmin ne ovat mantelinmuotoisia (amygdaliform) tai sitruunanmuotoisia (citriform). Joillakin lajeilla itiöt ovat suhteellisen kapeita, useimmiten sukkulamaisia (fusiform), yksittäistapauksessa suunnikasmaisen tasapaksuja (cylindrical).
• Nystyisyydessä on vaihtelua etenkin lajiryhmien (sektioiden) välillä. Monesti vaihtelu on hienopiirteisempää kuin esimerkiksi seitikeillä ja lähilajien erottamisessa nystyisyydestä ei ole juuri kirjallisuudessa tehty asiaa.
• Keilokystidien koko ja muoto vaihtelevat tympöslajien ja -ryhmien välillä. On tärkeä erottaa, ovatko kystidit tasapaksuja (cylindrical), muuten tasapaksuja paitsi tyveltä leveämpiä (lageniform, ventricose), hieman kärkeen leveneviä (gently clavate), selvästi nuijamaisia (clavate), kärjestään selvästi pullistuneita (capitate) tai keskikohdastaan kapeimpia eli hieman liioitellen: tiimalasin muotoisia (clavate-lageniform).
• Keilokystidien seinän paksuus voi vaihdella, se voi olla kärjestä tai vyötäröstä hieman paksuseinäisempi. Tätä ei ole helppo erottaa.
• Preparaatin huolellinen ohentaminen on tärkeää, jotta keilokystidien pituudesta ja tyven muodosta saa oikean käsityksen.

Dekstrinoidisuuden arvioiminen

Itiöiden dekstrinoidi reaktio tarkoittaa sitä, että itiöt muuttuvat Melzerin reagenssissa värikkäämmiksi: aavistuksen ruskehtaviksi –kellanruskeiksi–oransseiksi– tumman ruskeanpunaisiksi. Reaktion voimakkuus on lajityypillinen ja tärkeä tuntomerkki. Värimuutos voi tapahtua välittömästi tai hitaammin. Reaktion nopeudessa kyse voi osittain olla lajityypillisestä ilmiöstä, mutta tietoa asiasta on vähän.

• Kun prepaattia tekee, itiöpalat pitää tökkiä sulkunesteeseen niin, etteivät ne jää kellumaan pinnalle. On hyvä malttaa minuutti, ennenkuin asettaa peitinlasin päälle.
• Värireaktio saattaa ilmetä hitaasti, useimmiten kuitenkin 15 minuutin sisällä. Oleellista on, että preparaatti on tarpeeksi ohut, jotta reagenssi pääsee vaikuttamaan kunnolla myös heltan palan päällä oleviin itiöihin.
• Erot dekstrinoidisuudessa lajien välillä voivat olla pieniä ja lajin sisäistäkin vaihtelua on. Mutta asialla on aina merkitystä, tarkkana pitää olla!

Silmin hahmottaa eroja, joita uusimmassakaan kirjallisuudessa ei ole osattu tarpeeksi korostaa. Tympösten kohdalla tämä koskee etenkin itiöiden muotoa, kokoa, nystyisyyttä ja väriä. Näitä eroja kannattaa pyrkiä hahmottamaan ja tunnistamaan.

Yksittäisillä ominaisuuksilla, vaikkapa itiön leveydellä, on merkitystä, mutta määrittäminen mikroskoopin avulla on kokonaisuuksien hahmottamista – aivan samalla tavalla kuin lajien tunnistaminen maastossa. Preparaattinäkymässä voi esimerkiksi olla monen kokoisia, muotoisia ja värisiä itiöitä. Tällaisten näytteiden määrittäminen vaatii eniten kokemusta – kykyä juurikin kokonaisuuden hahmottamiseen.