Etsintäkuulutus – lehtojen ja kuusikoiden sienilajeja

Sieniatlas etsintäkuuluttaa muutamia helposti tunnistettavia lehtojen ja kuusikoiden sienilajeja. Tutustu kultarouskuun, kultahaperoon, kuusenvyörouskuun ja keltahelttavahakkaaseen ja ilmoita havaintosi!

Ota sienistä valokuva kasvupaikalla ja ilmoita havainto kuvineen Sieniatlas-havaintolomakkeella, jotta asiantuntijat voivat varmistua havainnosta. Sieniä tulisi olla käännetty niin, että helttapuoli ja jalkakin erottuvat.

kultahapero  Russula aurea

KULTAHAPERO on näyttävä, harvinainen haperolaji. Se on suunnilleen palterohaperon kokoinen: haperoksi keskikokoinen—isohko ja melko roteva. Lakki on päältä punainen tai punakeltainen kuten monella muullakin haperolajilla. Heltan terässä ja jalassa kultahaperolla on omalaatuista kullankeltaista väriä, samanlaista hohdetta ei muilla haperolajeilla ole. Maku on mieto.

Kultahapero kasvaa etelässä jalopuulehdoissa, mutta se kasvaa myös sekapuustoisissa ja kuusivaltaisissa lehdoissa, jopa kosteapohjaisissa istutuskuusikoissa. Kasvupaikat ovat ravinteisia.

Valtaosa kultahaperohavainnoista on Ahvenanmaalta ja lounaisrannikolta. Pohjoisempaa ja idempää havaintoja on niukasti. Kultahapero on kuitenkin tavattu Pohjois-Savosta asti. Harvinaisesta lajista on kyse, joten lisätietoja levinneisyydestä kaivataan.

kultarousku  Lactifluus volemus

KULTAROUSKU on suurikokoinen ja roteva sieni. Lakki on mattapintainen, oranssi—oranssinruskea, vanhemmiten keskeltä tummin, usein hieman ryppyinen eikä lakissa ole vyöhykkeitä. Jalka on suunnilleen lakin värinen. Helttapuoli on vaaleankellertävä.

Maitiasnestettä on hyvin runsaasti ja se on valkoista, lopulta ruskettuvaa, tahrivaa. Sienessä on kalaa muistuttava tuoksu. Tuoreeltaan maistettuna maku on mieto tai hieman kirpeä.

Useimmin kultarouskun tapaa sekapuustoisissa lehdoissa ja lehtomaisissa metsissä. Aivan etelässä kultarousku kasvaa jalopuulehdoissa, mutta toisaalta havaintoja on jopa kalliomänniköistä. Kultarouskun ekologia on mielenkiintoisen monipuolinen. Vaikka kasvupaikat ovat monensorttisia, kultarousku on melko harvinainen laji. Pohjoisimmat tunnetut kasvupaikat ovat Keski-Suomesta.

kuusenvyörousku  Lactarius zonarioides

KUUSENVYÖROUSKU on oranssilakkinen, melko suurikokoinen rouskulaji. Lakki on usein selvästi vyöhykkeinen, mutta toisinaan miltei vyöhykkeetön. Sekä jalka että helttapuoli ovat vaaleita, hieman kellertäviä, jalassa voi olla kuoppatäpliä.

Maitiasneste on valkoista, eikä sen väri kuivuessaan juuri muutu. Haju on heikko. Tuoreeltaan maistettuna kuusenvyörousku on polttavan kirpeä.

Kuusenvyörousku kasvaa lähes koko Suomessa rehevissä, kosteapohjaisissa kuusilehdoissa, jotka ovat arvokkaita elinympäristöjä lukuisille sienilajeille. Havaintoja on etelärannikolta Inariin asti, mutta levinneisyyskuvassa on jättimäisiä aukkoja, joten lisätiedot lajin levinneisyydestä ovat tarpeen.

keltahelttavahakas  Hygrophorus karstenii

KELTAHELTTAVAHAKAS on melko pienikokoinen, hennohko, helttoja lukuunottamatta lähes valkoinen sieni. Lakki on kuivapintainen, miltei puhtaanvalkoinen tai hieman kellertävä. Heltat ovat aprikoosinkeltaiset ja metsävahakkaille (suku Hygrophorus) tyypilliseen tapaan paksut, harvat ja johteiset. Jalka on pitkä, hoikka ja valkoinen.

Keltahelttavahakas kasvaa sammaleisissa, useimmiten kuusivaltaisissa havumetsissä. Löytöjä on aivan pohjoista Suomea myöten. Etenkin eteläisessä Suomessa sammalpohjaisia, vanhoja havumetsiä on entistä vähemmän, joten keltahelttavahakas saattaa olla harvinaistumassa.