Mäntymetsien risakaslajeja

Risakkaat (suku Inocybe) on monilajinen sienisuku. Suomessa kasvaa toistasataa risakaslajia. Risakkaat ovat pienikokoisia eikä niiden tunnistaminen pelkän ulkonäön tai valokuvan perusteella useinkaan onnistu. Laadukkaiden valokuvien ottaminen pienikokoisista sienistä vaatii kokemusta ja sopivaa kalustoa.

Suomen risakaslajistoa on tutkittu intensiivisesti. Vaikka lajisto tunnetaan suhteellisen hyvin, selvitettävää on vielä paljon. Viime aikoina on kuvattu tieteelle uusina useita risakaslajeja niin Suomesta kuin muista Pohjoismaista.

Tässä esitellään kolme hiekkamänniköiden risakaslajia. Männiköissä kasvaa monia muitakin risakaslajeja. Tässä esiteltävät lajit ovat hieman helpommin tunnistettavia.

seljarisakas  Inocybe sambucina

SELJARISAKAS on keskikokoinen–isohko, risakkaaksi rotevahko sieni. Täysikasvuisen lakin leveys on n. 4 cm. Lakki on vaalean kellertävänruskea, keskeltä valkohohteinen, himmeä ja säikeinen, vain niukasti risareunainen. Lakissa on loiva ja tylppä keskuskohouma, lakki ei ole selvästi kartiomainen eikä nipukkainen. Nuoren sienen heltat ovat hieman oranssinsävyiset, täysikasvuisena punertavanruskeat. Jalka on melko tukeva, valkoinen, vanhemmiten hieman kellertävä. Jalka on latvasta noin puoleenväliin asti jauheinen, seittiä ei ole. Tuoksu on melko voimakas, omalaatuinen. Sienen nimi on johdettu terttuseljan lehtien tuoksusta, mutta tämä vertailukohta ei ole erityisen osuva.

Seljarisakas kasvaa hiekkapohjaisissa männiköissä, mielellään hienolla hiekalla tai hiekansekaisella maalla. Kuten monet muutkin risakkaat, se kasvaa mielellään paljaalla tai lähes paljaalla maalla kuten metsäteillä ja -poluilla.

kehrääjänrisakas  Inocybe caprimulgi

KEHRÄÄJÄNRISAKAS on keskikokoinen–isohko, mutta kuitenkin aika ohutmaltoinen risakaslaji. Täysikasvuisen lakin leveys on n. 3–5 cm. Lakki on leveän kartiomainen, harmahtavanruskea, himmeä, etenkin vanhemmiten selvästi säteittäissäikeinen ja risareunainen. Nuoren sienen heltat ovat harmahtavanvalkoiset, itiöiden kypsyttyä tummemmat, vaaleanruskeat. Jalka on suhteellisen hento, nuorena hyvin vaalea, vanhemmiten ruskehtavanvalkoinen, kauttaaltaan pitkittäisviiruinen. Jalan tyvessä on selvärajainen, mutta matala tyvipaksunnos.

Kehrääjänrisakas kasvaa hiekkapohjaisissa männiköissä, mielellään hienolla hiekalla ja hiekansekaisella maalla. Se kasvaa yleensä paljaalla tai lähes paljaalla maalla kuten metsäteillä ja -poluilla. Samanlaiset miltei kasvittomat kasvupaikat ovat tyypillisiä muillekin risakkaille.

keijunrisakas  Inocybe jacobi

KEIJUNRISAKAS pienikokoinen ja hento risakaslaji. Täysikasvuisen lakin leveys on 1–2 cm. Lakki on kellanruskea–punertavanruskea, himmeä, kuivuessaan hieman suomuinen. Lakissa on suhteellisen iso, laakeanpyöreä keskuskohouma, joka on muuta lakkia tummempi. Lakki haalistuu vanhemmiten, mutta keskuskohouma säilyy tummempana, jolloin lakki voi olla melko selvärajaisesti kaksivärinen. Heltat ovat vaaleanruskeat. Jalka on latvasta vaalea, tummenee alaspäin ja siinä on valkoista jauheisuutta.

Keijurisakasta ei aina ole helppo hoksata risakkaaksi. Muuten se on pienestä koostaan huolimatta aika helposti tunnistettava risakaslaji Suomessa. Samannäköinen on tihkurisakas (Inocybe subexilis), joka kuitenkin kasvaa kostealla maalla, esimerkiksi lähteikköjen ja purojen laiteilla.

Keijunrisakas kasvaa hiekkapohjaisissa männiköissä, mielellään hienolla hiekalla ja hiekansekaisella maalla, yleensä paljaalla tai lähes paljaalla maalla kuten metsäteillä ja -poluilla. Samanlaiset miltei kasvittomat kasvupaikat ovat tyypillisiä muillekin risakkaille.