Hebeloma – sektio Hebeloma

mesophaeumsubtortum
sordescens
dunensemarginatulum
monticola
hygrophilumclavulipesnigellumoreophilum

Lajeja on tunnistettu Suomesta kymmenkunta, Euroopasta 16. Itiöemät ovat aika pienikokoisia — hyvinkin pieniä. Monet rantojen, jokivarsien ja tunturien tympöset kuuluvat sektioon Hebeloma. Suomen tuntureiden lajistoa ei ole tutkittu, joten on mahdollista, että muitakin lajeja Suomesta löytyy.

Yhteisiä tuntomerkkejä:

  • Nuoria helttoja peittää seitti (cortina), jonka jäänteitä näkyy usein lakin reunoilla ja jalassa. Valtaosalla tympösiä näitä suojusjätteitä ei ole, mutta sektion Scabrispora joillakin lajeilla on, etenkin jalassa.
  • Itiöt ovat hienonystyisiä– hyvin hienonystyisiä. Tämä on hyvä tuntomerkki. Osalla lajeista ne ovat samalla indekstrinoideja, jolloin yhdistelmä on tälle sektiolle luonteenomainen.
  • Keilokystidit ovat tyypillisesti muuten tasapaksuja, mutta usein tyvi on leveämpi (cylindrical–lageniform). Ne ovat tyypillisesti melko suoria, eivät mutkalaitaisia.

Helttojen määrässä on vaihtelua lajien välillä, joten tuntomerkki on tässä ryhmässä tärkeä.

KUVA 1. Heltan terän keilokystidit ja itiöitä, sektio Hebeloma. Vasemmalla tummalakitympönen H. mesopheum: kystidit ovat melko tasapaksuja (cylindrical), itiöt ovat ellipsoideja, hyvin hienonystyisiä ja lähes indekstrinoideja. Oikealla rähjätympönen H. sordescens: itiöt ovat mantelinmuotoisia, hyvin hienonystyisiä ja selvästi dekstrinoideja, kystidien tyvi on vielä selvemmin leveä eli kystidien muoto on selvästi lageniform. Melzerin reagenssi.

tummalakitympönen  H. mesophaeum

KUVA 2. Tummalakitympönen H. mesopheum, hautausmaan sammaloituneella nurmella.

Tummalakitympönen on ryhmän selvästi yleisin laji. Se kasvaa monenlaisessa maastossa, tyypillisimmin männyn seurassa. Tummalakitympönen on epäilemättä Suomen yleisin tympöslaji.

H. subtortum

H. subtortum muistuttaa kokonsa puolesta tummalakitympöstä, mutta ilmeisesti se on keskimäärin hieman suurempi ja vaaleampi. Kunnon käsitystä sienen ulkonäöstä ei ole.

Tummalakitympösen itiöt ovat lähes säännöllisen ellipsoideja, H. subtortumin selvästi ovoideja.

Suomesta on tiedossa havainnot Tammelan Mustialasta ja Virtasalmen Loukolammilta. Molemmat paikat ovat reheviä lehtoja. Kaikesta päätellen laji on meillä harvinainen.

rähjätympönen  H. sordescens

KUVA 3. Rähjätympönen Hebeloma sordescens, museotilan pihapiiri, rehevähkö maapohja.

Rähjätympönen H. sordescens on lienee melko yleinen, mutta tietoa lajista on niukasti. Hyväksi tuntomerkiksi mainitaan, että itiöemät, etenkin lakit, tummuvat kuivattaessa ja tämä näyttää pitävän paikkansa. Itiönäkymä on aivan toinen kuin tummalakitympösellä: rähjätympösen itiöt ovat amygdaliformeja ja voimakkaan desktrinoideja.

H. dunense dyynitympönen

Dyynitympönen muistuttaa pienikokoista tummalakitympöstä, koska suojusjätteitä on lakissa runsaasti. Dyynitympösen lakki vaikuttaa lämpimämmän ruskealta, mikä ilmenee myös kuivanäytteistä. Sieni voi olla aika hento ja korkeahkojalkainen, mutta toisaalla matalakasvuinen ja roteva. Toistaiseksi ei ole käsitystä, kuinka ulkonäkö eroaa H. marginatulumista.

Dyynitympönen kasvaa hiekkapohjaisilla rannoilla ja jokivarsilla. Tietoja on niukasti, mutta vaikuttaa siltä, että laji on yleinen ainakin Pohjois-Suomessa. Kokonaiskuva lajin levinneisyydestä on epäselvä.

H. marginatulum

H. marginatulum muistuttaa ilmeisesti dyynitympöstä ja pienikokoista tummalakitympöstä. Mikrokoopin alla laji on hyvn samannäköinen kuin dyynitympönen.

Tieto lajin kasvupaikoista ja levinneisyydestä Suomessa on hyvin niukka. Monografiassa laji luonnehditaan arktis-alpiiniseksi. Suomesta on yksi varmistettu tieto: Valtimolta jokivarren pajukoista soistuneelta maalta.

H. monticola

H. monticola on ylipäätänsä hyvin huonosti tunnettu laji. Monografiassa havaintoja koko Euroopasta on ainoastaan neljä, joista yksi on Suomesta Ilomantsista. Näyte on ulkomailla, joten vertailumateriaalia ei ole. Nimi on ollut meillä ja muualla melko ahkerassa käytössä, mutta määrityksiä on tarkistamatta eikä niihin ole luottamista.

Monografiassa lajin kasvupaikkoja ei osata kuvailla, eikä suomalaisenkaan näytteen habitaatti ole tiedossa. Löytöpaikkojen perusteella H. monticola vaikuttaa boreaaliselta lajilta, joten voi olla, ettei se ole meillä kovin harvinainen.

H. hygrophilum

KUVA 5. Hebeloma hygrophilum, vaaran rinteellä puron varrella, kosteapohjainen kohta.

Pienempikokoisista lajeista H. hygrophilum vaikuttaa näytteiden perusteella aivan yleiseltä lajilta. Sieni on harvahelttainen muttei kuitenkaan kovin pienikokoinen, mikä lienee maastossa hyvä tuntomerkkiyhdistelmä.

Näytteiden perusteella laji kasvaa rannoilla ja puronvarsilla. Samoilla paikoilla kasvaa muitakin tympöslajeja.

tihkutympönen  H. clavulipes

Tihkutympönen H.clavulipes on toistaiseksi huonosti tunnettu laji. Se on suunnilleen samankokoinen kuin H. hygrophilum, mutta monografian mukaan tiheähelttaisempi.

silttitympönen  H. nigellum

Silttitympönen H. nigellum on edellisiin lajiin verrattuna hieman hennompi: ohutjalkaisempi ja suhteellisesti leveälakkisempi. Mikroskoopin avulla se erottuu melko helposti, koska sillä on leveät itiöt. Kasvupaikat lienevät pääsääntöisesti rutapohjaisia, kovin pienikokoisena sitä tuskin esimerkiksi rahkasammalikoista tapaa.

H. oreophilum

H. oreophilum on vielä epäselväksi jäävä laji. Monografisssa on kaksi tietoa Suomesta, joista toinen selkeästi metsä-Lapista, joten kyseessä ei ole arktis-alpiininen laji, vaikka monografiassa niin väitetään.

KUVA 5. Itiötä: Hebeloma hygrophilum, H. clavulipes, H. nigellum, Melzerin reagenssi. Koska on tarkennettu poikkileikkaustasoon, itiöiden nystyisyys ei erotu, toisaalta muoto- ja värierot ilmenevät selvästi.

Hebeloma hygrophilumin itiöt ovat kapean amygdaliformeja ja aika voimakkaasti dekstrinoideja. Tihkutympösen H.clavulipes itiöt ovat suhteellisesti hieman pulleampia ja ehkä heikommin dekstrinoideja. Silttitympösellä H. nigellum on näistä lajeista leveimmät itiöt.

Mika Toivonen 17.4.2020. Last update: 26.6.2020