Hebeloma – sektio Velutipes

• Lakin keskustan hieman kupumainen muoto vaikuttaa tyypilliseltä. Jalka on usein tyveltä hieman paksumpi, nuijamainen.
• Itiöt ovat amygdaloideja, selvästi dekstrinoideja, nystyisyys erottuu huonosti. Perispori ei ole irrallinen.
• Kystidien muoto on tyypillinen (Kuva 1): kystidit ovat melko pitkiä ja kapeita, kapeatyvisiä, yleensä hieman kärkeä kohti leveneviä (gently clavate).
• Kystidien kärkien leveydessä on eroa lajien välillä: H. incarnatulumin kystidit ovat kapeita ylös asti. Kovin pulleakärkisiä kystidit eivät millään lajilla ole.

pisamatympönen  H. velutipes

Pisamatympönen H. velutipes on yleisimpiä tympöslajejamme. Lakki on vaalea, usein aika yksivärinen, vanhemmiten harmahtavankellertävä (ks. myös artikkelikuva).

Keilokystidit ovat kärjestään jonkin verran leveämpiä.

Pisamatympönen kasvaa lehtipuiden seurassa. Vaalealakkisia tympöslajeja on runsaasti, joten mikroskopointi on usein tarpeen, mutta tyypillisen näköisen pisamatympösen voi maastossa oppia tunnistamaan.

sammaltympönen  H. incarnatulum

Sammaltympösen H. incarnatulum lakki on ruskea, joskus yksivärinen, joskus lakin keskusta on selvästi reunoja tummempi. Keilokystidien muoto erottaa sammaltympösen muista tämän ryhmän lajeista: kystidit ovat kapeakärkisiä ja näyttävät vain aavistuksen nuijamaisilta.

Monografian mukaan sammaltympönen kasvaa lähes aina rahkasammalella, mutta tämä luonnehdinta ei osu kohdalleen. Tyypillinen kasvupaikka on karunpuoleinen kangasmetsä. Laji kasvaa hiekkapohjaisissä männiköissä, mutta myös vähän rehevämmissä mustikkatyypin kuusikoissa, myös moreenimailla. Metsänkohdat eivät useinkaan ole kosteita painanteita.

pattitympönen  H. leucosarx

Pattitympösen H. leucosarx olemassolo on paljastunut vasta aika äskettäin ja laji tunnetaan toistaiseksi hyvin huonosti. Sieni lienee kuitenkin yleinen.

Pattitympöstä kuvataan sammaltympösen väriseksi, mutta mikroskopialtaan aivan pisamatympöstä muistuttavaksi. Toistaiseksi ei ole selvää, kuinka laji maastossa erottuu sammaltympösestä. Tällä hetkellä ajatus on, että pattitympönen kasvaa märillä tai ainakin kosteapohjaisilla, jossain määrin ravinteisilla mailla koivu tai pajujen seurassa.

Mikroskoopin avulla pattitympösen erottaa sammaltympösestä siitä, että keilokystidit ovat leveämpiä.

H. subconcolor

Hebeloma subconcolor on neljäs Suomesta tunnistettu laji. Se on muita sektion lajeja selvästi pienikokoisempi. Monografiassa laji esitellään arktis-alpiinisena, mutta se kuitenkin ilmoitetaan Ilomantsin Mekrijärveltä, joten luonnehdinta ei pidä paikkaansa. Tapaus osoittaa, että muitakin ”tunturilajeja” voi tulla vastaan aika etelästä, tulvarantojen ja jokivarsien pajukoista.

Näyte on ulkomailla, eikä lajista ole vielä mitään otetta.

Sektioon kuuluu lisäksi neljä eteläisempää lajia, joita ei tunneta Suomesta. Lajeista H. erebium ja H. celatum on ilmoitettu lähialueilta, H. erebium Virosta ja H. celatum Norjasta ja Tanskasta. Kyse on ilmeisesti ainakin tammen kanssa kasvavista lajeista, joiden levinneisyysalue saattaa ulottua Suomen eteläosiin.