Renkaattomat kärpässienet – sektio Vaginatae
Renkaattomia kärpässieniä kasvaa Suomessa yli 20 lajia. Joukossa on useita lajeja, joista on vain muutama varmistettu havainto – toisin sanoen niiden yleisyydestä, levinneisyydestä tai kasvupaikoista ei tiedetä paljoakaan. Kaikkia tunnistettuja lajeja ei ole osattu nimetä, tokkopa kaikkia lajeja on vielä edes tunnistettu. Lisäksi on epäselviä tapauksia: ei tiedetä, onko kyse yhdestä vai useammasta lajista, koska DNA-erot ITS-geenialueella ovat pieniä.
Moderni, tyyppinäytteiden DNA-sekvensseihin tukeutuva tutkimus eurooppalaisesta lajistosta on viime aikoina edennyt, mutta sekin on vielä kesken. Tätä ilmentää nimen harmaakärpässieni A. vaginata nykyinen asema. Uusimmissa tutkimuksissa nimeä ei ole tulkittu, toisin sanoen on jätetty päättämättä, mitä lajia nimellä pitäisi tarkoittaa. Täten kaikki suomalaisetkin harmaakärpässieni-määritykset on toistaiseksi tulkittava epävarmoiksi eikä lajia tässäkään esitellä.
Mikroskoopin alla renkaattomat kärpässienet on melkoisen hankala ryhmä eikä mikroskooppisista tuntomerkeistä tehdä tässä asiaa. Suomessa kärpässieniä on pitkään ja käytännössä ainoana tutkinut Paavo Höijer. Hänen viimeisin artikkelinsa (2015) on huomattavan tärkeä, koska se sisältää tiiviin, perusteellisen ja monipuolisen johdatuksen kärpässienten tutkimiseen. Myös kärpässienten mikroskopointia ja mikroskooppisia tuntomerkkejä esitellään – samalla korostaen, kuinka myös tuoreiden näytteiden huolellinen dokumentointi on välttämätön edellytys lajien määrittämiseksi.
Toivottavasti löytyy innokkaita harrastajia, jotka perehtyvät artikkeliin ja muuhun kirjallisuuteen ja lähtevät mikroskoopinkin avulla tutkimaan renkaattomia kärpässieniä.
Lajikuvia vielä puuttuu tältäkin sivulta. Hyvin dokumentoidut havainnot ja näytteet ovat arvokkaita!
Renkaattomille kärpässienille yhteistä tuntomerkkejä ovat:
- Lakin reuna on uurteinen.
- Rengasta ei ole, sisäsuojus jää jalkaa peittäväksi ohueksi kerrokseksi.
- Jalka on melko tasapaksu eikä tyvipaksunnosta ole. Jalassa on tuppi.
- Itiöt ovat inamyloideja.
Seuraaviin tuoretuntomerkkehin pitää erityisesti kiinnittää huomiota:
- Onko tuppi hyvin hauras, mureneva, lähes olematon?
- Hyvin hauraasta ulkosuojuksesta jää tyypillisesti useita läiskiä lakin pinnalle. Nuori lakki voi olla täysin suojuksen peitossa ja lakin kasvaessa läiskät repeilevät pienemmmiksi.
- Vai onko tuppi selvästi erottuva, mutta melko hauras — ei erityisen sitkeä?
- Tuppi on rispaantuva ja se voi sienen kasvaessa esimerkiksi hajota paloiksi pitkin jalkaa. Tuppea voi olla vaikea saada ehjänä ylös. Lakin pinnalle jää melko usein tai toisinaan suojusjätteitä: yksittäinen iso tai muutamia pienempiä läiskiä.
- Vai onko tuppi sitkeä?
- Tuppi on paksu, ehjäreunainen, eikä se hajoa helposti. Lakin päälle jää harvoin suojusjäteläiskiä.
- Onko tuppi jalkaa tiukasti ympäröivä, vai alaosasta tiukasti jalassa kiinni ja yläosasta irti, vai väljä, pussimainen ja paksu?
- Onko tupessa ja lakin suojusjätteissä väriä tai ovatko ne vanhemmiten harmaantuvia?
- Onko jalka olla sileä tai lähes sileä, jauheinen, pienisuomuinen tai vahvasti suomuinen? Onko jalka valkoinen vai on siinä väriä?
- Onko heltan terässä väriä?
Nimet alla on lähes poikkeuksetta ryhmitelty Hanss & Moreau (2017) -artikkelia perusteella. Ryhmien väliset morfologiset erot eivät ole selkeitä ja ryhmiä on toistaiseksi melko vaikea luonnehtia.
A. fulva ruostekärpässieni
A. fulvoides okrakärpässieni
A. umbrinolutea kehäkärpässieni
A. crocea oranssikärpässieni
A. flavescens kermakärpässieni
A. submembranacea salokärpässieni
A. olivaceogrisea oliivikärpässieni
A. groenlandica oliivikärpässieni
A. brunneofuliginea sumukärpässieni
A. supravolvata hopeakärpässieni
A. simulans usvakärpässieni
A. beckeri tammenkärpässieni
A. coryli pähkinänkärpässieni
A. nivalis tunturikärpässieni
A. islandica lehtokärpässieni
A. arctica kerokärpässieni
A. friabilis lepänkärpässieni
A. hyperborea rahkakärpässieni
A. magnivolvata tuppikärpässieni
(A. argentea)
(A. huijsmanii)
(A. electra)
A. betulae koivunkärpässieni
A. ceciliae puistokärpässieni
A. spadicea taatelikärpässieni
Ruostekärpässieni on ruskehtavanoranssilakkinen, keskikokoinen laji. Jalka on valkoinen. Tupen ulkopinnalla on ruosteenruskeita läiskiä. Tuppi on väljä, pussimainen ja melko sitkeä: lakki on yleensä ilman suojusjätteitä.
Ruostekärpässieni on Suomen yleisin renkaaton kärpässienilaji. Se kasvaa sekä sammmalikoissa että paljaalla karikkeella, kuivina kesinä erityisen runsaana karikkeisissa painateissa. Se kasvaa aivan tavallisella kangasmaalla ja on yleisyytensä tähden helppo maastossa oppia, mutta toisaalta melko samannäköisiä lajeja on.
A. fulvoides on ruostekärpässienen näköinen, mutta isokokoisempi laji. Lakki on ruskea, muttei niin oranssinruskea kuin ruostekärpässienellä. Tupen ulkopinnalla on ruosteenruskeaa väriä. Tuppi melko sitkeä, lakin päällä on toisinaan suojusjätteitä, joissa on ruosteenruskeaa väriä.
A. fulvoides kasvaa ainakin tammen seurassa. Lajista on muutamia löytöjä eri puolilta Etelä-Suomea.
Kehäkärpässienen lakki on huomiotaherättävän vyöhykkeinen. Keskusta on tumman-, jopa mustanruskea, sen lisäksi lakissa on vaaleampia vyöhykkeitä. Tumma kehämäinen vyöhyke, josta laji on saanut nimensä, ei sijaitse lakin reunassa vaan reuna on vaaleampi. Heltat ovat tummateräiset. Tupessa on ruosteenruskeita läiskiä. Tuppi on paksu, sitkeä, suojusjätteitä ei yleensä ole.
Kehäkärpässieni on jokseenkin yleinen multa- ja savipohjaisten kuusilehtojen laji. Siitä on tässä välillä käytetty nimeä A. battarrae, mutta nykyään kärpässienitutkijat ovat yleisesti hyväksyneet Neville, Poumarat & Redeuilh’n (2009) näkemyksen, että nimi battarrae tarkoittaa jotakin muuta lajia: sellaista, jonka vyöhykkeinen lakki on harmaa. Kehäkärpässienen käypä nimi on jo Suursienioppaassa käytössä ollut A. umbrinolutea. Höijerin (2015) mukaan pieniä sekvenssieroja hieman eri väristen ja mahdollisesti eri puiden kanssa kasvavien itiöemien välillä on, joten asiaan kannattaa kiinnittää huomiota.
Oranssikärpässienen lakki on oranssi ja jalkakin on selvästi oranssin värinen. Tämä yhdistelmä on omalaatuinen ja lajin tunnistaminen on helppoa. Jalka on selvästi ja hieman vyömäisesti nukkapintainen. Tuppi on paksu ja sitkeä eikä lakissa ole suojusjäteläiskiä. Tuppi on ulkopuolelta valkoinen ja kontrasti jalan väriin on selvä. Tupen sisäpinnassa on oranssia väriä.
Oranssikärpässieni kasvaa etenkin multapohjaisissa lehdoissa. Ainakin Etelä-Suomessa se on melko yleinen.
A. flavescens on oranssikärpässientä muistuttava, mutta hailakamman värinen sieni. Lakki on vaalean oranssinkeltainen, eikä päällä ole suojusjätteitä. Jalka on lähes valkoinen, hieman suomuvöinen, vain aavistuksen oranssiin vivahtava. Tuppi on paksu, ulkopinnaltaan valkoinen, mutta sisäpinnalla on aivan ohut vaaleanoranssi solukerros.
A. flavescens kasvaa niin alavilla mailla kuin tunturien rinteillä koivun seurassa. Se on siis laajalle levinnyt, mutta aika harvalukuinen laji.
Salokärpässieni on roteva laji, jonka lakki on kellertävänruskea–tummmanruskea, toisinaan vihertävän sävyinen, vaaleampi reunoista kuin keskeltä. Jalka on jauheisen näköinen, eikä aivan valkoinen. Tuppi ja jalan suojusjätteet harmaantuvat selvästi vanhemmiten. Tuppi ei ole kovin sitkeä eikä paksu, se rispaantuu ja siitä voi jäädä hitusia jalan pintaan. Lakissa voi olla muutamia läiskiä, jotka nekin harmaantuvat.
Suomessa laji kasvaa männikoissä, ei kuitenkaan kovin karuilla maastonkohdilla. Se kasvaa myös kuusen seurassa aika rehevilläkin mailla.
Hennompi oliivikärpässieni on läheistä sukua.
Oliivikärpässieni on pitkäjalkainen, mutta kapealakkinen ja hento laji. Lakissa on samoja sävyjä kuin salokärpässienellä, usein se on hieman vihertävämmän ruskea. Jalka on selvästi ruskehtava. Tuppi on ensin pussimainen, muttei kovin sitkeä ja se hajoaa helposti paloiksi pitkin jalkaa. Lakissa on toisinaan suojusjäteläiskiä. Tuppi harmaantuu etenkin yläosasta, mutta niukasti.
Oliivikärpässieni on metsän kosteiden ja ruohoisten painanteiden sieni. Kasvupikat ovat rehevänpuoleisia.
Turjankärpässieni on vaaleahko, melko roteva laji. Lakki on kellertävän harmaa — kellertävänruskea. Jalka on hieman suomuvöinen. Tuppi on melko hauras, joten siitä voi jäädä laikkuja lakin pinnalle.
Turjankärpässienin on kuvattu tieteelle Grönlannista ja siellä se on renkaattomista kärpässienilajeista yleisin (Rune 2006). Höijerin (2015) mukaan laji kasvaa puurajan yläpuolella vaivaiskoivikoissa.
Tunturissa kasvaa myös keltalakkinen, haalistuva A. mortenii. Ryhmään kuuluu lisäksi Brittein saarilta kuvattu A. reidiana, joka on ilmoitettu myös Norjasta. Se on tummemman ruskealakkinen, mahdollisesti kalkkipaikkojen laji.
Sumukärpässieni on huonosti tunnettu, keskikokoinen laji. Lakki on harmaan- –oranssinruskea. Tuppi on pussimainen ja melko sitkeä, likaisenvalkoinen ja siinä on ruskehtavia läiskiä.
Sumukärpässieni on ilmeisesti aika harvinainen ravinteisten kuusimetsien ja kalkkikuusikoiden laji. Etelämpänä Euroopassa se kasvaa vuoristoissa.
ITS-sekvenssien perusteella on äskettäin tultu siihen johtopäätöksen, että Kiinasta Yunnanin vuoristosta kuvattu A. brunneofuliginea on oikea nimi tälle lajille (Hanss & Moreau 2017). Nimi on vanhempi kuin eurooppalaiset nimet A. ochraceomaculata ja A. ochraceopallida, joita pidetään synonyymeinä.
A. supravolvata on vaaleanharmaa- –kellanruskealakkinen, keskikokoinen, jopa melko isokokoinen laji. Jalka on valkoinen. Tuppi on selvä, korkea, ei kuitenkaan kovin sitkeä: lakissa voi olla läiskiä. Sekä tupessa että läiskissä voi olla hieman ruskehtavuutta.
A. supravolvata kasvaa männyn seurassa hiekkamaalla, etelämpänä Euroopassa esim. dyynien suojapuolilla. Suomesta on tieto Porvoon Suomenkylästä. Ulkonäkö on melko muunteleva, eniten sieni ilmeisesti muistuttaa harmaalakkisia argentea-ryhmän lajeja, jotka kuitenkin kasvavat lehtipuiden seurassa.
A. simulans on harmaalakkinen, keskikokoinen laji. Ulkosuojus on hyvin hauras: jalan tyvellä ei kunnon tuppea ole ja lakin pinnalle on useita pieniä läiskiä. Suojusjätteissä on ruosteenruskeaa väriä.
A. simulans kasvaa multa- ja rutapohjaisissa haavikoissa tai lepikoissa. Suomesta on muutama tieto. Laji on äskettäin perusteellisesti esitelty (Fraiture 2014) ja sen voi tunnistaa maastossa ja valokuvista. Lajia kannattaa pitää silmällä etenkin haapaa kasvavilla kosteapohjaisilla multamailla.
Tammenkärpässienen lakki on kellanruskea, keskeltä tummempi. Ulkosuojus on niin hauras, että jalan tyvellä ei välttämättä ole paljoa jäljellä ja lakin pinnalla useita pieniä kullanruskeita läiskiä. Jalkakin on selvästi ruskehtava, suomuvöinen.
Laji on ilmoitettu Suomesta.
A. coryli on ylipäätänsä huonosti tunnettu laji, joka on kuvattu tieteelle uutena melko äskettäin. Tuntomerkit, joihin kirjallisuudessa viitataan, ovat ristiriidassa keskenään, joten toistaiseksi lajista ei ole mitään otetta. Se on kuitenkin ilmoitettu Suomesta.
Tunturikärpässieni on kokonaan lähes valkoinen, melko hoikka laji. Lakin päällä on harvoin suojusjätteitä. Jalka ei ole aivan sileä, mutta selvää vyömäistä suomuisuutta ei ole. Tuppi on melko sitkeä ja siinä voi olla vähän kellertävää sävyä.
Höijerin (2015) mukaan laji kasvaa yleisena Lapissa, mutta myös harvinaisena etelässä lehtimetsissä.
Kerokärpässieni on aivan valkolakkinen, melko roteva, mutta ei erityisen kookas laji. Lakin keskusta voi harmaantua vanhemmiten. Lakin reuna on vain hyvin niukasti uurteinen. Suojus on melko hauras, mutta suojusjätteitä ei lakin päällä yleensä ole. Jalka on selvästi suomuvöinen.
Kerokärpässieni on Islannista tieteelle kuvattu laji. Se kasvaa tuntureilla harmaapajujen ja vaivaispajun seurassa. Se on lehtokärpässienen lähilaji.
Lehtokärpässieni on pitkäjalkainen ja melko kookas, valkoinen sieni. Jalassa on selvää suomuisuutta. Vanhemmiten koko sieni harmaantuu selvästi. Tuppi on selvästi erottuva, pussimainen, melko sitkeä, toisinaan muutamiksi paloiksi rikkoutunut, lakin päällä ei yleensä ole suojusjätteitä.
Lehtokärpässieni on kerokärpässienen lähilaji. Laji on kuvattu Islannista, mutta sen jälkeen lajiin on määritetty näytteitä myös alavilta mailta niin Norjasta, Ruotsista kuin Suomesta.
On osittain epäselvää, kuinka suuri osa eteläisistä valkoisista sienistä kuuluu lajiin A. islandica. Toinen etelästäkin ilmoitettu, valkoinen, tuntureillakin kasvava laji on tunturikärpässieni A. nivalis. Aiemmin valkoisista, eteläisistä renkaattomista kärpässienistä käytettiin nimeä A. vaginata var. alba tai A. alba. Tämä nimi on edelleen käytössä Eestissä ja muissa Pohjoismaissa ja tällä nimellä tallennetut sekvenssit eivät osu muihin tässä esiteltyihin lajeihin. Lisäksi renkaattomista lajeista on valkoisia värimuotoja: sekvenssein on vahvistettu, että ainakin ruostekärpässieni voi olla aivan valkoinen.
Lepänkärpässieni on harmaa- –ruskenaharmaalakkinen, hyvin haurastuppinen laji. Ulkosuojus on revennyt lakin pinnalle erikokoisksi, miltei koko lakin peittäviksi suojusjäteläiskiksi, jotka voivat huuhtoutua pois. Jalka voi olla selvästi vyömäisesti nukkainen. Jalan tyvellä on ainoastaan epäselviä suojusjätekiehkuroita, ei kunnon tuppea.
Lepänkärpässieni kasvaa ainoastaan leppien seurassa. Laji on ilmeisesti harvinainen.
Rahkakärpässieni on hyvin huonosti tunnettu laji. P.A. Karsten kuvasi sen aikoinaan tieteelle uutena Kuolan niemimaalta Tuuloman läheltä. Muita tietoja lajista on vähän, mutta se on ilmoitettu lettorämeeltä Etelä-Suomesta. Rahkakärpässieni saattaa olla lepänkärpässienen lähilaji.
Ryhmä käsittää tällä tietoa Euroopassa kolme lajia, jotka on selvitetty vasta äskettäin: A. argentea, A. huijsmanii ja A. electra (Hanss & Moreau 2017). Sienet ovat keskikokoisia, lyijynharmaalakkisia. Tuppi on lähes valkoinen. Kaikki lajit kasvavat lehtipuiden kanssa.
Nimi A. argentea on ollut meillä käytössä, mutta on epäselvää, kasvaako tähän ryhmään sopivia sieniä Suomessa.
Koivunkärpässieni on huonosti tunnettu, aika äskettäin tietelle kuvattu laji. Ilmeisesti se muistuttaa lähinnä suurikokoista ruostekärpässientä. Koivunkärpässienen tuppi on kuitenkin valkoinen. Lakki on oranssinruskea kuten ruostekärpässienellä tai tummemman ruskea.
Tuppikärpässieni on isokokoisin renkaaton kärpässienilaji Suomessa. Se on punakärpässienen kokoinen tai jopa isompi, joten se on helppo tunnistaa. Lakki sinertävän- tai violetinharmaa, lähellä reunaa on tummempi vyöhyke. Jalka on paksu ja tuppi on hyvin paksu, väljä ja sitkeä, suojusjätteitä jää lakin pinnalle harvoin. Tuppi ruskettuu hieman.
Laji on kuvattu tieteelle uutena Suomesta. Se ei kuitenkaan ole yleinen. Kasvupaikkoja ovat multapohjaiset lehdot. Euroopasta tunnetaan lähilaji A. pachyvolvata, joka ei tällä tietoa kasva Suomessa.
Puistokärpässienen ulkosuojus hyvin hauras, tuppea ei käytännössä ole, lakin pinnalla runsaasti suojusjätteitä. Lakki on ruskehtavankeltainen, vanhemmiten tuumuva. Lakkia peittävät tummanharmaat sujusjäteläiskät. Kunnon tuppea ei ole, mutta jalassa on rengasmaisia suojusjätekiehkuroita.
Puistokärpässieni on ilmoitettu Suomesta, mutta tuoreita havaintoja lajista ei tiettävästi ole.
Taatelikärpässieni on roteva, ruskealakkinen laji. Lajia ei toistaiseksi osata kummemmin esitellä.
A
Mika Toivonen 5.8.2020. Last update: 11.8.2020