Hebeloma – sektio Hebeloma

• Nuoria helttoja peittää seitti (cortina), joka erottuu usein lakin reunoilla ja jalassa. Valtaosalla tympösiä seittiä ei ole, mutta sektion Scabrispora joillakin lajeilla suojusjätteitä erottuu, etenkin jalassa.
• Helttojen määrässä on vaihtelua lajien välillä, joten tuntomerkki on tässä ryhmässä tärkeä.
• Itiöt ovat hienonystyisiä– hyvin hienonystyisiä. Tämä on hyvä tuntomerkki. Osalla lajeista, kuten tummalakitympösellä, ne ovat samalla indekstrinoideja, jolloin yhdistelmä on tälle sektiolle luonteenomainen.
• Keilokystidit ovat tyypillisesti muuten tasapaksuja, mutta usein tyvi on leveämpi (cylindrical–lageniform, Kuva 1). Ne ovat tyypillisesti melko suoria, eivät kovin mutkalaitaisia.

Itiötuntomerkkien perusteella lajit ryhmittyvät kahtia (Kuva 1):

• Itiöt lähes indekstrinoideja, ellipsoideja: H. mesophaeum, H. subtortum, H. dunense, H. marginatulum.
• Itiöt selvästi dekstrinoideja, amygdaliformeja: H. sordescens, H. hygrophilum, H. nigellum, H. monticola, H. clavulipes, H. oreophilum.

tummalakitympönen  H. mesophaeum

Tummalakitympönen (artikkelikuvassa) on epäilemättä Suomen yleisin tympöslaji. Kuivan, karunpuoleisen maan tympönen, jolla seittiä erottuu, on lähes poikkeuksetta tummalakitympönen. Laji kuitenkin kasvaa hämmästyttävän monenlaisessa maastossa, niin hietikoilla kuin multamailla, tyypillisimmin männyn seurassa.

Tummalakitympösen itiöt ovat ellipsoideja, vaaleita ja näyttävät lähes sileiltä. Lisäksi itiöt ovat suhteellisen pieniä, joten lajin tunnistaminen mikroskoopissa onnistuu helposti. Ainoastaan H. subtortum pitää ottaa huomioon.

H. subtortum

H. subtortum muistuttaa tummalakitympöstä, mutta lienee keskimäärin vaaleampi ja aavistuksen isompikokoinen. Laji on sen verran harvinainen, ettei kunnon käsitystä sienen ulkonäöstä ole.

Suomesta on tiedossa havainnot Tammelan Mustialasta ja Virtasalmen Loukolammilta. Molemmat kasvupaikat ovat reheviä lehtoja.

H. subtortumin itiöt muistuttavat paljon tummalakitympösen itiöitä, mutta ne ovat topäkämpiä ja enemmä ovoideja (kananmunan muotoisia).

rähjätympönen  H. sordescens

Rähjätympönen H. sordescens lienee melko yleinen, mutta tietoa lajista on niukasti. Lajin tunnistaminen maastossa on toistaiseksi hankalaa. Hyväksi tuntomerkiksi mainitaan, että itiöemät, etenkin lakit, tummuvat kuivattaessa selvästi ja tämä näyttää pitävän paikkansa.

Rähjätympönen on lehtojen ja multapohjaisten ruderaattien laji.

Itiönäkymä on aivan toinen kuin tummalakitympösellä: rähjätympösen itiöt ovat amygdaliformeja ja voimakkaan desktrinoideja (Kuva 1). Itiönäkymältään rähjätympöstä muistuttavat H. hygrophilum, H. clavulipes, H. oreophilum ja H. monticola.

dyynitympönen  H. dunense

Dyynitympönen H. dunense muistuttaa tummalakitympöstä, koska lakissa on suojusjätteitä runsaasti. Lakki lienee useimmiten lämpimän ruskea, mikä ilmenee myös kuivanäytteistä. Sieni voi olla aika hento ja korkeahkojalkainen, mutta toisaalta matalakasvuinen ja roteva.

Dyynitympönen kasvaa etenkin hiekkapohjaisilla rannoilla ja jokivarsilla, usein melko ravinteisilla paikoilla. Tietoja on niukasti ja kokonaiskuva lajin levinneisyydestä on epäselvä.

Toistaiseksi ei ole käsitystä siitä, kuinka dyynitympösen ulkonäkö eroaa H. marginatulumista. Mikroskoopinkin alla nämä lajit muistuttavat toisiaan. Kummankin lajin itiöt muistuttavat muodoltaan ja väriltään tummalakitympösen itiöitä, mutta ovat suurempia.

H. marginatulum

H. marginatulum on samannäköinen kuin dyynitympönen ja tummalakitympönen. Tieto lajin kasvupaikoista ja levinneisyydestä Suomessa on hyvin niukka. Toistaiseksi Suomesta on yksi varmistettu tieto: Valtimolta jokivarren pajukosta soistuneelta maalta. Monografiassa lajia luonnehditaan arktis-alpiiniseksi, mutta tämä ei siis voi pitää paikkaansa. Kasvupaikan perusteella voi päätellä, ettei laji ole meillä harvinainen.

Mikrokoopin alla laji on muistuttaa dyynitympöstä.

H. hygrophilum

H. hygrophilum on märkien kasvupaikkojen pieni tympöslaji. Eniten se muistuttaa yhtälailla pienikokoista H. nigellumia. H. clavulipes, H. orephilum ja H. monticola ovat keskimäärin hieman isompia ja rotevampia. Helttojen määrää pidetään hyvänä lajeja erottavana tuntomerkkinä. H. hygrophilum ja H. nigellum ovat harvahelttaisia, muuta em. lajit tiheämpihelttaisia.

Märillä paikoilla kasvavat myös H. clavulipes, H. orephilum ja mahdollisesti H. monticola. Kasvupaikoissakin eroja saattaa olla, mutta toistaiseksi aineisto on niin niukka, ettei päätelmiä voi tehdä.

Mikroskoopin alla H. hygrophilumin erottaminen onnistuu melko hyvin. Itiöt ovat kapean sukkulamaisia ja samalla voimakkaan dekstrinoideja.

H. hygrophilumin olemassaolo Suomessa on uutta tietoa, mutta se vaikuttaa näytteiden perusteella se ei ole kovin harvinainen.

H. monticola

H. monticola on ylipäätänsä hyvin huonosti tunnettu laji. Nimi on ollut meillä ja muualla melko ahkerassa käytössä, mutta määrityksiä on tarkistamatta eikä niihin ole luottamista. Monografiassa havaintoja koko Euroopasta ilmoitetaan ainoastaan neljä, joista yksi Suomesta, Ilomantsista. Näyte on ulkomailla, joten vertailumateriaalia ei ole käytettävissä.

Monografiassa lajin kasvupaikkoja ei osata kuvailla, eikä suomalaisen näytteen habitaatti ole tiedossa. Löytöpaikkojen maantieteellisen sijainnin perusteella H. monticola vaikuttaa boreaaliselta lajilta, joten voi olla, ettei se ole meillä kovinkaan harvinainen.

Lajia ei olla vielä osattu poimia näytteistä erilleen. Monografian mukaan se on lähilajeista tiheähelttaisin.

silttitympönen  H. nigellum

Silttitympönen H. nigellum on hyvin pienikokoinen laji. Se on harvahelttainen kuten H. hygrophilum.

Mikroskoopin alla silttitympönen erottuu melko helposti. Itiöt ovat selvästi dekstrinoideja (kuten etenkin H. hygrophilumilla), mutta samalla leveitä ja pulleita.

tihkutympönen  H. clavulipes

Tihkutympönen vaikuttaa keskimäärin hieman isompikokoiselta kuin lähilajit. Monografian mukaan se on tiheähelttaisempi kuin H. nigellum ja H. hygrohpilum, mutta harvempihelttainen kuin H. monticola. Eniten samankaltainen lienee H. oreophilum. On mahdollista, että tuoksu auttaa tunnistamisessa: tuoksussa on hieman makeampaa komponenttia mukana, se ei ole pelkästään retikkainen.

Tihkutympösen itiöt ovat hieman limoniformeja, mikä on ilmeisesti hyvä tuntomerkki.

Tihkutympösen H. clavulipes olemassaolo Suomessa on uutta tietoa, joten kuva lajin levinneisyydestä, yleisyydestä ja kasvupaikoista on vielä epäselvä. Lajiin sopivia näytteitä on muutamia.

H. oreophilum

Myös H. oreophilumin olemassaolo Suomessa on uutta tietoa. Laji jää vielä epäselväksi. Monografisssa on kaksi tietoa Suomesta: toinen Kevolta, toinen metsä-Lapin puolelta Sodankylästä. Lajia luonnehditaan arktis-alpiiniseksi, mutta tämä ei siis voi pitää aivan paikkaansa.

H. oreophilum muistuttaa monografian mukaan eniten tihkutympöstä, mutta itiöt ovat hieman suurempia eikä sitruunanmuotoisuutta juuri ole.