Helttasienen tai muun pehmeän sienen kerääminen ja kuivaaminen näytteeksi

KERÄÄMINEN

  1. Poimi sienet varovasti ja kokonaisina. Sienen kasvualustaa (esim. lahoa puuainesta tai sammalta) saa mielellään tulla mukaan. Eläviä puita ei saa vahingoittaa.
  2. Kerää kasvustosta talteen muutamia itiöemiä, mukana tulisi olla täysi-ikäisiä sieniä.
  3. Näytteeksi kerättyjen joukossa tulee olla samoja itiöemiä kuin valokuvassa on.

KUIVAAMINEN

  1. Kirjoita pienelle lapulle kunkin keräyksen tunnistenumero ja aseta lappu keräyksen viereen kuivuriin. Kuivurissa keräykset menevät helposti sekaisin, koska monet sienet muuttuvat tunnistamattoman näköisiksi.
  2. Kuivauslämpötila saa olla max. 40 °C. Suuret itiöemät, esimerkiksi tatit tai isot seitikit on syytä halkoa, mutta sieniä ei tulisi pilkkoa kovin pieniksi viipaleiksi.
  3. Sienet pitää kuivata kunnolla kuiviksi. Paksu sieni voi olla pintakuiva, mutta sisältä vielä kostea. Mikäli sieni pehmenee pian, kun kuivaaminen on lopetettu, kuivaamista pitää jatkaa.
  4. Kosteaksi jäänyt sieni homehtuu helposti. Jos sieni on toukkainen eikä hyötykasvikuivuria ole käytössä, voi käydä niin, että toukat syövät sienen ennen kuin se ennättää kuivua. Jos sieni alkaa mädäntyä tai homehtua, heitä se pois.

SÄILYTTÄMINEN JA LÄHETTÄMINEN

  1. Kuivat helttasienet ovat usein hauraita. Tällaisen näytteen voi ilmavasti kääriä talouspaperiin ja käärön salpapussiin (minigrip). Salpapussit sopivat pidempiaikaiseen säilömiseen, mutta tällöin sienten täytyy olla täysin kuivia.
  2. Vain yksi näyte (yksi havainto) yhteen pussiin. Pussin sisään tai päälle pitää liittää tunnistenumero.
  3. Kun lähetät näytteitä, pakkaa ne niin, etteivät ne postissa rutistu silpuksi.


VIDEO-ESITTELY: HELTTASIENINÄYTTEEN KERÄÄMINEN