Haapalahopuun kääpiä

Kääviksi kutsutaan sieniä, joiden itiölava on tattien tapaan muodostunut pilleistä. Muutamilla kääviksi kutsutuilla lajeilla itiölava on sokkeloinen, jopa helttamainen. Tyypillisesti käävät ovat on puulla kasvavia sieniä, joilla on ulkoneva lakki, tällöin pillipinta on lakin alapinnalla. Osa käävistä voi kuitenkin kasvaa täysin alustanmyötäisesti eli resupinaattisesti. Tässäkin tapauksessa pillipintaisia lajeja kutsutaan kääviksi.

Mikäli itiölava on piikkinen, sieniä kutsutaan yleensä orakkaiksi. Mikäli se on sileä, poimuinen tai nystyinen, sieniä kutsutaan yleensä orvakoiksi. Yhteisnimitys kääväkkäät kattaa käävät, orakkaat ja orvakat.

Tutkimuksissa on selvinnyt, että Suomessa haapaa lahottaa yli 70 kääpälajia. Yleisiä ja runsain haapaa lahottavista käävistä on haavankääpä (Phellinus tremulae). Muita yleisiä lajeja ovat mm. kuorikääpä (Oxyporus corticola), pinovyökääpä (Trametes ochracea), ketunkääpä (Inonotus rheades) ja haavanarinakääpä (Phellinus populicola).

Yleisistä haapaa lahottavista lajeista esitellään kuorikääpä ja tuhkakääpä. Mesipillikääpä ja poimukääpä ovat molemmat harvinaisia, etenkin haapamaapuilla kasvavia lajeja.

kuorikääpä  Oxyporus corticola

KUORIKÄÄPÄ on yksivuotinen, miltei alustanmyötäisesti kasvava laji. Itiöemän reunaan voi muodostua pieni lakkiosa. Pillipinta on oljen- tai kermanvärinen, etenkin reunoista usein lähes valkoinen, toisinaan hieman vihertävä. Itiöemä ei ole selvärajainen eikä sen reuna ole irti alustasta, vaan reunat ovat karvaisia. Samoin lakin pinta, jos sellainen on, on karvainen. Itiöemä levittäytyy epäsäännöllisesti kasvualustan koloihin, jolloin itiöemän keskelle ja laidoille voi jäädä ”alustapuupälviä”. Pillit ovat silminnähtäviä, vanhemmiten monenkokoisia, mutteivat kovin suuria, niitä on muutamia millimetrillä.

Kuorikäävän hyviä tuntomerkkejä ovat reunan karvaisuus ja epäsäännöllinen muoto sekä itiöemän yksivuotisuus: lähellä voi erottaa edellisvuonna kasvaneen, mädäntyneen itiöemän. Tyypillisen maapuulla kasvavan kuorikäävän pystyy tunnistamaan valokuvasta. Rytökääpä (Hyphodontia radula) on samannäköinen, mutta sen pillipinta labyrinttimaisesti sokkeloinen.

Kuorikääpä kasvaa kuorellisilla maapuilla ja maahan tippuneissa oksissa, useimmiten laholla haavalla. Se kasvaa tuoreissa ja lehtomaisissa vanhoissa metsissä.

tuhkakääpä  Bjerkandera adusta

TUHKAKÄÄPÄ on yksivuotinen, lakillinen, tyveltään puulle levittynyt, hyllymäisesti ja isoina ryhminä kasvava kääpä. Lakin yläpinta on sileä, mattapintainen tai nukkainen. Väriltään lakki on aluksi valkoinen, muuttuu harmaanruskeaksi, vyöhykkeiseksi ja lopulta mustaksi. Lakin reuna on terävä ja valkoinen, mutta mustuu iän myötä ja kosketuksesta. Pillipinta on harmaa. Malto on likaisen valkoista ja pehmeää. Halkaisupinnalla selvä väriero vaalean mallon ja mustanharmaan pillistön välillä. Tuhkakääpä haisee pistävän happamalle.

Tuhkakääpä kasvaa puistoissa ja metsissä, lahottaa usein lehtipuuta, mutta myös kuusta.

mesipillikääpä  Antrodia mellita

MESIPILLIKÄÄPÄ on yksivuotinen tai muutaman vuoden elävä, pinnanmyötäisesti tai porrasmaisesti kasvava sieni. Pillipinta on ensin oljenvalkoinen, vanhetessaan selvästi tummempi, ruskehtavankeltainen ja tummuu vaurioituneista kohdista. Pillit ovat suuret ja kulmikkaat, niiden läpimitta on n. 1mm. Toisinaan pillipinta kasvaa alaspäin pituutta niin, että itiöemä muuttuu paksuksi ja porrasmaiseksi, tällöin vanha pillistö alkaa muistuttaa pystyuurteista lakin pintaa. Mesipillikäävän tuoksu on makeahko.

Mesipillikäävästä on hyvä ottaa pieni pala näytteeksi. Lähilaji väljäpillikääpä (Antrodia heteromorpha) muodostaa selvemmin lakkeja, sen pillipinta on valkoinen tai harmaa, se on tukevampi ja kasvaa pääasiassa kuusella. Mesipillikäävän voi sekoittaa myös kittikääpään (Ceriporiopsis aneirina).

Mesipillikääpä kasvaa vanhoissa metsissä lahopuulla, joka on lähes aina haapa. Kasvupaikka on usein pienilmastoltaan kostea purouoman tai järven ranta. Mesipillikääpä on viimeisimmässä uhanalaisuusarvioinnissa arvioitu silmälläpidettäväksi (NT).

poimukääpä  Antrodia pulvinascens

POIMUKÄÄPÄ on monivuotinen, pinnanmyötäisesti tai porrasmaisesti kasvava sieni. Itiöemän yläreunoihin muodostuu vanhemmiten aaltoileva, lakkimainen reuna, joka on kellanruskea ja hieman uurteinen. Pillipinta on tuoreena valkoinen, kuivuessaan kellertäväksi tai ruskehtavaksi muuttuva. Pillit ovat kulmikkaita ja aika pieniä, niitä on 4-6 millimetrillä. Halkaisupinnaltaan sieni on valkoinen. Tuoksu on makeahko.

Ison ja hyväkuntoisen poimukäävän tunnistaa jo maastossa. Pieni pala on hyvä ottaa näytteeksi.

Poimukääpä kasvaa vanhoissa kuusi-sekametsissä lahopuulla, joka on useimmiten haapa, joskus raita. Sitä on löydetty lähes koko maasta, mutta laji on harvinainen. Viimeisimmässä uhanalaisuusarvioinnissa poimukääpä on arvioitu vaarantuneeksi (VU).

KIRJALLISUUS:

Junninen, K. (toim.) 2012. Haapametsien käävät. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 199.

Kotiranta, H., Saarenoksa, R., Kytövuori, I. 2009. Aphyllophoroid fungi of Finland. A check-list of ecology, distribution and threat categories. Norrlinia 19: 1-223.

Niemelä, T. 2005. Käävät, puiden sienet. Norrlinia 13:1-320.

Salo, P., Niemelä, T. & Salo, U. 2006. Suomen sieniopas. Kasvimuseo.