Haapalahopuun orvakoita

Orvakat on yhteisnimitys kääväkkäille, joita ei kutsuta kääviksi eikä orakkaiksi. Itiölava ei ole pillimäinen eikä piikkinen, vaan melko tasainen, poimuinen tai esimerkiksi nystyinen. Joillakin orvakoilla voi olla lakki, mutta useimmiten itiöemät ovat ohuita ja pinnan­myötäisiä. Jotkut lajit kasvattavat kovia, alustastaan selvästi erottuvia itiöemiä. Toisaalta itiöemät voivat olla niin pehmeitä tai harsuja, ettei niitä ole helppo itiöemiksi edes hoksata.

Orvakkalajisto tunnetaan huonommin kuin kääpälajisto. Lajien tunnistaminen maastossa vaatii paljon kokemusta eikä useinkaan onnistu, vaan pitää kerätä näyte ja tutkia se mikroskoopin avulla. Pelkän valokuvan perusteella lajin tunnistaminen tai määrityksen varmistaminen onnistuu vain harvoin.

Molekyylibiologisten tutkimus­menetelmien avulla on selvinnyt, että etenkin orvakoiden joukossa on useita aiemmin tuntemattomia lajeja. Kun lajin olemassaolo on DNA:n avulla varmistettu, laji yritetään oppia tunnistamaan mikroskooppisesti ja maastossa. Hyvin valokuvin dokumentoidut orvakka­näytteet ovat tärkeitä ja näissä tapauksissa erityisen arvokkaita.

Tässä esitellään muutamia orvakkasukuja ja -lajeja, joista hyvin dokumentoidut näytteet ovat arvokkaita. Esitellyt lajit ja suvut ovat melko värikkäitä, joten ne saattavat kiinnittää huomiota maastossa.

Orvakat kasvavat tyypillisesti kuolleella puuaineksella. Lajien kasvupaikka- tai kasvualusta­vaatimuksista ei useinkaan ole tarkkaa käsitystä. Esiteltävistä suvuista keltahuovakat ja kahvikat kuuluvat lahkoon Thelephorales, vanut lahkoon Atheliales. Näiden lahkojen lajistoon kuuluu mykorritsaa eli sienijuurta muodostavia lajeja. Vaikka itiöemät kasvavat puun pinnalla, on mahdollista, että lajit muodostavat mykorritsaa. Tässä esiteltävät lajit saattavat kuulua mykorritsaa muodostavien lajien joukkoon.

keltahuovakat  Amaurodon

KELTAHUOVAKAT kasvattavat yksivuotisia, pumpulimaisen pehmeitä, pinnanmyötäisiä itiöemiä, jotka kasvavat esim. maapuiden alapinnoilla tai karikkeessa. Osalla lajeista itiölava on sileä, osalla nystermäinen tai matala­orainen. Itiöemät ovat pienikokoisia ja monet lajit värikkäitä. Väri vaihtelee kirkkailla lajeilla kellan­vihreästä kirkkaan­siniseen.

Keltahuovakat kasvavat lehtomaisissa metsissä tai lehdoissa. On mahdollista, että ne ovat mykorritsa­sieniä.

vanut  Byssocorticium

VANUT ovat pehmeitä ja pinnanmyötäisiä, usein väreiltään kirkkaita orvakoita. Itiöemät ovat yksivuotisia. Monet lajit ovat sävyiltään sinisiä tai vihertäviä, joten ne poikkeavat keltahuovakoiden tapaan muusta maapuilla olevasta lajistosta.

Vanut kasvavat niin vanhoissa kuin nuoremmissa metsissä, usein tuoreilla tai lehtomaisilla kankailla.

kahvikat  Tomentella

Kahvikat on runsaslajinen orvakkasuku. Lajien tunnistaminen ja erottaminen toisistaan on hyvin hankalaa. Itiöt ovat niin pieniä, ettei lajeja tahdo saada toisistaan erilleen mikroskoopin avulla. Voi olla, että näytteen määritys pystytään varmistamaan valokuvan ansiosta, koska värisävy tuoreena paljastaa lajin. Hyvin dokumentoituja näytteitä tarvitaan, koska tuorekuvia on saatavilla todella huonosti.

tuhkakahvikka  Tomentella cinerascens

TUHKAKAHVIKKA on pinnanmyötäisesti maapuun alapinnalla kasvava pienikokoinen orvakkalaji. Itiöemä on yksivuotinen, pehmeä ja kevyesti nystyinen. Se on väriltään tuhkan­harmaa ja reuna on usein muuta pintaa vaaleampi.

Tuhkakahvikka kasvaa tyypillisesti tuoreissa ja kuivissa lehdoissa, mutta myös puistoissa ja pihoissa sekä vanhoissa metsissä, joissa on suuria haapa­maapuita.

piikkikahvikka  Tomentella crinalis

PIIKKIKAHVIKKA kasvaa pinnanmyötäisesti pitkälle lahonneiden maapuiden alapinnoilla. Itiöemä on pienikokoinen tai joskus muutaman kämmenenalan laajuinen. Se on väriltään kaakaon­ruskea ja selvästi piikkinen. Laji muistuttaa jonkin verran ora­vuotikkaa (Asterodon ferruginosus, mutta piikki­kahvikan orat ovat tukevampia ja kärjestään tummuneita.

Piikkikahvikka kasvaa sekä vanhoissa metsissä että myös lehdoissa, joissa on runsaasti lehti­maapuuta.