Haapalahopuun orakkaita

Orakkaiksi kutsutaan sieniä, joiden itiölava on piikkinen. Maassa kasvavilla orakkailla on lakki ja jalka, puulla kasvavat lajit saattavat kasvaa alustanmyötäisesti. Jälkimmäisessä tapauksessa terminologia vaihtelee: alustanmyötäisiä orakkaita saatetaan esimerkiksi kirjallisuudessa esitellä orvakoiden yhteydessä. Kaikki orakkaat eivät ole toisilleen läheistä sukua, tästä syystä usein käytetään termiä orakasmaiset sienet.

KORALLIORAKAS (Hericium coralloides) on helposti tunnistettava haarakasmainen laji, joka voi kasvaa myös haavalla. Katso koralliorakkaan tuntomerkit etsintäkuulutuksesta.

Tässä esiteltävistä lajeista tupasorakas (Hericium cirrhatum) ja harjasorakas (Gloiodon strigosus) ovat kääpämäisiä, useimmiten helposti tunnistettavia lajeja. Tupasorakas kasvaa yleisimmin koivulla, mutta myös haavalla. Harjasorakas kasvaa etenkin haavalla ja on Euroopan mittakaavassa harvinainen laji.

Karhirypykkä (Mycoacia fuscoatra), hammaskurokka (Sistotrema raduloides) ja haaparaspi (Radulodon erikssonii) kasvavat alustanmyötäisesti. Mikäli piikkipinta koostuu epäsäännöllisistä, vaihtelevanpituisista ja -paksuisista piikeistä, itiöemiä kutsutaan raspimaisiksi. Hammaskurokan piikkipinta on aika säännöllinen, haaparaspin raspimainen. Molemmat lajit ovat harvinaisia, etenkin haapalahopuulla kasvavia lajeja.

tupasorakas  Hericium cirrhatum

TUPASORAKAS on yksivuotinen, kääpämäinen, yksittäin tai pieninä möykkymäisinä ryhminä kasvava laji. Lakit ovat alle 10 cm leveitä. Tuoreena lakki on päältä miltei puhtaanvalkoinen ja pehmeiden piikkien peittämä. Lakin alapinnan (itiölavan) piikit ovat melko pitkiä ja pehmeitä, helposti irtoavia. Maltokin on haurasta. Tupasorakkaan tuoksu on tuoreena miellyttävä ja hieman makea.

Tupasorakas on helposti tunnistettava laji, ainoastaan kääpäorakas (Climacodon septentrionalis) on hieman samannäköinen. Kääpäorakas on pistävänhajuinen ja kasvaa tiiviinä ja korkeina, kymmenien yhteenkasvaneiden lakkien ryhminä. Tupasorakas kasvaa pieninä yhteenkasvaneiden itiöemien ryhminä tai yksittäin.

Tupasorakas kasvaa etenkin kannoissa ja katkenneiden puiden murtumapinnoissa. Yleisin kasvualustapuu on koivu, mutta se kasvaa myös haavalla ja muilla lehtipuilla.

harjasorakas  Gloiodon strigosus

HARJASORAKAS on yksivuotinen ja muodostaa useimmiten kääpämäisiä, lakillisia kasvustoja lahopuulle. Kasvustot ovat itiöemien enemmän tai vähemmän yhteenliittyneitä ryppäitä tai rivimäisiä muodostumia. Lakin pinta on karvainen. Se on nuorena melko vaalea mutta tummuu pian ruskeaksi ja lopulta lähes mustaksi. Sienen alapinnan piikit ovat teräviä ja ensin vaaleanruskeita, vanhetessaan harmaita. Malto on sitkeää ja halkaisupinnalla näkyy värikerroksia. Haku on heikko, karvasmantelimainen.

Harjasorakas on helposti tunnistettava karvaisesta lakin pinnastaan. Jos harjasorakas kasvaa maata päin puun alapinnalla, itiöemät eivät ole lakillisia, jolloin erottaminen karhirypykästä voi olla hankalaa. Tällöin laji varmistuu mikroskoopin avulla.

Harjasorakas kasvaa vanhoissa tuoreissa ja lehtomaisissa sekametsissä usein haavan lahopuilla. Se kasvaa lähes koko Suomessa, mutta on melko harvinainen.

karhirypykkä  Mycoacia fuscoatra

KARHIRYPYKKÄ kasvaa alustanmyötäisesti. Kasvulle suotuisissa olosuhteissa itiöemät voivat olla laajoja. Karhirypykkä on nuorena savunvalkoinen, vanhemmiten harmaanruskea, tai kahvinruskeaksi ja lopulta lähes musta. Sen pinnalla on lyhyitä, puikkomaisia, kovia mutta mutta hauraita piikkejä. Piikit ovat tyvestä tummanruskeita ja kärjestään vaaleita. Selvää tuoksua ei ole.

Karhirypykällä ei ole lakkia, mutta se muuttuu lopulta tummaksi, jolloin sitä voi olla vaikea erottaa resupinaattisesti kasvavasta harjasorakkaasta.

Karhurypykkä kasvaa useilla lahoilla lehtipuulajeilla, yleensä koivulla tai haavalla. Kasvupaikat ovat monenlaisia: esimerkiksi hakkuuaukkoja, lehtoja ja vanhoja metsiä.

hammaskurokka  Sistotrema raduloides

HAMMASKUROKKA on alustanmyötäisesti kasvava pieni, pehmeä orakas. Itiöemän reuna on valkoinen ja ohut, seittimäinen. Piikit ovat pehmeitä ja hauraita, aluksi nystymäisiä, vanhemmiten kartiomaisia, nuorena kermanvärisiä muuttuen okranruskeiksi. Hammaskurokan haju on sille tunnusomainen: karviaismarjaa tai raparperia muistuttava.

Hammaskurokka muistuttaa jonkin verran haaparaspia. Hammaskurokan piikit ovat ohuempia.

Hammaskurokka kasvaa hyvin tyypillisesti haavalla, mutta se voi kasvaa muillakin lehtipuilla, jopa kuusella. Se kasvaa etenkin vanhoissa metsissä.

haaparaspi  Radulodon erikssonii

HAAPARASPI on yksivuotinen, alustanmyötäisesti lahopuulla kasvava orakas. Piikkipinta on raspimaisen epässäännöllinen: osa piikeistä on pidempiä ja osa lyhyempiä, osa puikkomaisia, suuri osa kuitenkin leveämpiä ja yhteenkasvaneita. Piikit ovat aluksi kermanvalkoisia, mutta muuttuvat ikääntyessään ja kuivuessaan kellertäviksi.

Haaparaspi muistuttaa jonkin verran hammaskurokkaa. Haaparaspin itiölavan piikkipinta koostuu monenpituisista ja -levyisistä piikeistä näyttää epäsäännöllisemmältä.

Haaparaspi kasvaa kuorettomilla haavan rungoilla vanhoissa luonnontilaisissa metsissä. Laji on harvinainen ja se on arvioitu viimeisimmässä uhanalaisuusarvioinnissa vaarantuneeksi (VU).

 

KIRJALLISUUS:

Junninen, K. (toim.) 2012. Haapametsien käävät. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 199.

Koski-Kotiranta, S. & Niemelä, T. 1983. Puitten orakkaat. Sienilehti 35:4.

Kotiranta, H., Saarenoksa, R., Kytövuori, I. 2009. Aphyllophoroid fungi of Finland. A check-list of ecology, distribution and threat categories. Norrlinia 19: 1-223.

Salo, P., Niemelä, T. & Salo, U. 2006. Suomen sieniopas.