Haapalahopuun helttasieniä

Haapalahopuulla kasvaa lukuisa joukko helttasienilajeja. Osa lajeista saattaa kasvaa ainoastaan haavalla, mutta valtaosa voi kasvaa muillakin lehtipuilla: esimerkiksi koivuilla, lepillä tai raidalla.

Helokoiden sukuun (Pholiota) kuuluu Suomessa parikymmentä lajia. Helokat ovat lahottajia, vaikka osa lajeista näyttää kasvavan maasta. Helokoiden itiöpöly on ruskeaa, mutta heltat ovat tyypillisesti pitkään vaaleita, joten sienen tunnistaminen helokaksi ei ole aina helppoa.

Tässä esiteltävät lajit, aarni­helokka (Pholiota squarrosoides) ja pörhösuomu­helokka (Pholiota squarrosoides) ovat törrö­suomulakkisia ja siitä syystä helposti helokaksi tunnistettavia. Pörhösuomu­helokka kasvaa monilla eri puulajeilla. Aarni­helokkaa voi olla hankala erottaa pörhösuomu­helokasta.

Monet puuaineista lahottavista helttasienistä on vinokasmaisia: niillä ei ole kunnollista jalkaa tai jalka on, mutta se on toispuoleinen. Vinokasmaisuus on sopeuma kasvu­olosuhteisiin, eivätkä kaikki vinokaslajit ole toisilleen läheistä sukua. Osalla vinokkaista itiöpöly on valkoista, osalla punertavaa, osalla ruskeaa. Tässä esiteltävä jauhovinokas (Ossicaulis lachnopus) on valkoitiöinen, karvalahorusokas (Pluteus umbrosus) punertavaitiöinen.

aarnihelokka  Pholiota squarrosoides

AARNIHELOKKA kasvaa tuppaina lahopuulla. Se on melko suurikokoinen, lakki on täysikasvuisena n. 10 cm leveä. Lakki on pinnaltaan hieman tahmea ja siinä on ruskeita selvästi ylöspäin törröttäviä suomuja. Lakin pinta on nuorena etenkin reunoista vaalean keltainen, keskusta on tummempi. Lakin väri muuttuu myöhemmin keltaisemmaksi ja ruskeammaksi. Jalan pinnalla on tiheässä suuria, vaaleita suomuja. Aarnihelokan tuoksu on vahva, mausteisen hedelmäinen.

Aarnihelokan nuoret lakit ovat reunoista vaaleita, mikä erottaa lajin pörhösuomu­helokasta. Aarnihelokan lakki on kostealla säällä tahmea, pörhösuomu­helokan lakki on kuiva.

Aarnihelokka on Euroopan mittakaavassa harvinainen laji ja kasvaa luonnon­tilaisissa ja lähes luonnon­tilaisissa metsissä. Sen levinneisyydestä ja kasvu­paikoista Suomessa tarvitaan lisää tietoa. Löytöpaikat Suomessa ovat lehtoja sekä aarnimaisia sekametsiä, usein pien­ilmastoltaan kosteita vanhan metsän laikkuja. Aarnihelokkaa on kerätty etenkin haavalta, lisäksi löytöjä on ainakin koivulta ja pihlajalta. Pohjoisimmat havainnot lienevät Keski-Suomesta. Viimeisimmässä uhanalaisuus­arvioinnissa aarnihelokka on arvioitu silmällä­pidettäväksi lajiksi (NT).

pörhösuomuhelokka  Pholiota squarrosa

PÖRHÖSUOMUHELOKKA on keskikokoinen tai melko suurikokoinen, suurina tuppaina lahopuulla kasvava laji. Lakin pohjaväri on vaalean­kellanruskea ja pinnassa on tiheässä piikkimäisesti törröttäviä, tumman­ruskeita suomuja. Jalka on melko solakka ja tiheästi mutta melko matalasti suomuinen. Sienen hajua on kuvattu retikkamaiseksi. Kovin voimakas se ei ole.

Pörhösuomuhelokka on nuorena tummempilakkinen kuin aarnihelokka. Se on myös hieman pienikokoisempi. Vanhana pörhösuomu­helokka saattaa muistuttaa aarni­helokkaa paljon, jolloin määrityksen varmistaminen pitää tehdä mikroskoopin avulla.

jauhovinokas  Ossicaulis lachnopus

JAUHOVINOKAS on keskikokoinen, jalallinen, tavallisesti kimppuina kasvava vinokas­laji. Lakit ovat yleensä alle 10 cm leveitä. Mikäli kasvusto on suuri, yksittäiset lakit voivat olla selvästi pienempiä. Lakki on sileä, mattapintainen ja kosteusmuuntuva. Tuoreena ja kosteana se on selvästi harmahtava, kuivana lähes valkoinen. Heltat ovat valkoiset, miltei tasatyviset ja huomiota­herättävän tiheässä. Jos itiöemät ovat hyvin kuivia, lakin reunoille ja helttapuolelle voi ilmaantua kellan­ruskeaa väriä. Jalka on epäkeskinen, tuoreena yläosastaan jauheinen ja alaosastaan hienosäikeinen. Sienen haju on selvästi jauhomainen (tämä tieto on hyvä mainita havainnossa!) ja maku on jauhomainen.

Jauhovinokas on melko harvinainen laji. Se on Etelä-Suomessa harvinainen, pohjoisessa yleisempi. Jauhovinokas kasvaa kasvaa vanhoissa lehdoissa ja lehtomaisissa seka- ja havumetsissä, usein lahoavalla koivulla ja haavalla.

Euroopasta tunnetaan nykyisin kaksi puulla kasvavaa jauhovinokaslajia. Vanha nimi Ossicalis lachnopus herätettiin henkiin 2000-luvulla ja kytkettiin tarkoittamaan pieni-itiöistä lajia. Joitakin vuosia myöhemmin ymmärrettiin, että Suomessa kasvavat sienet ovat tätä pieni-itiöistä lajia. Vielä Sienet ja metsien luontoarvot -kirjassa jauhovinokkaasta käytetään nimeä O. lignatilis, mutta kyseessä on siis O. lachnopus. Ainoastaan mikroskopia-osuuden itiömitat viittaavat lajiin O. lignatilis.

Isompi-itiöinen Ossicaulis lignatilis löydettiin Muuramen Kuusimäen hienosta vanhasta metsästä v. 2014. Tämä lienee toistaiseksi ainoa varmistettu havainto. Kirjallisuus­tietojen mukaan O. lignatiliksen lakki on tyypillisesti valkoinen tai kellanvalkoinen, vain hieman harmahtava tai ruskehtava. Kuusimäen sienet olivat valkoisia. Valko- ja hyvin vaalealakkisia jauhon­tuoksuisia vinokkaita tulisikin tallentaa näytteeksi.

karvalahorusokas  Pluteus umbrosus

KARVALAHORUSOKAS on keskikokoinen lahorusokaslaji. Lakki on noin 5 cm leveä, täysikasvuisena laakea, keskusta on heikosti koholla. Lakissa on pieniä suomuja, joten lakki näyttää samettimaisen karvaiselta. Tummia suomuja on etenkin lakin keskustassa sekä säteittäisesti (suonimaisesti) keskeltä kohti reunoja. Heltat ovat ensin vaaleita, vanhemmiten hieman punertavia. Heltan terä on tumma. Jalka on hoikka ja hienopisteisesti tummasuomuinen.

Lahorusokkaita on monen värisiä, mutta ne tunnistaa suvulleen melko helposti, koska heltat ovat irtotyviset ja helttapuoli vanhemmiten punertava. Täysikasvuisen karvalahorusokkaan tunnistaa helposti siitä, että lakki ei ole tasavärinen, vaan omaleimaisen suonimaisesti kirjava. Nuoren sienen tunnistaminen on hankalampaa, koska muitakin samettimaisen mattapintaisia rusokaslajeja on.

Karvalahorusokas kasvaa lehdoissa, jossa on runsaasti lahopuuta. Kasvualusta on useimmiten haapa- tai koivumaapuu. Laji on melko harvinainen.

KIRJALLISUUS:

Bonsdorff, T., Kytövuori I., Vauras J., Huhtinen S., Halme P., Rämä T., Kosonen L., Jakobsson S. 2014. Sienet ja metsien luontoarvot. Norrlinia 27:1-272.

Holec, J. & Kolarik, M. 2012. Ossicaulis lachnopus (Agaricales, Lyophyllaceae), a species similar to O. lignatilis, is verified by morphological and molecular methods. Mycological Progress 12(3): 589-597.

Knudsen, H., Vesterholt, J. (toim.), 2012. Funga Nordica. Agaricoid, boletoid, clavarioid, cyphelloid and gastroid genera, 2nd ed. Nordsvamp, Copenhagen.

Salo, P., Niemelä, T. & Salo, U. 2006. Suomen sieniopas. Kasvimuseo.