Mäntymetsien kääpä- ja orakaslajeja

Tässä esitellään muutamia maassa kasvavia mäntykankaiden kääpä- ja orakaslajeja. Maasta kasvavilla käävillä ja orakkailla on helttasienten tapaan jalka ja lakki. Lakin alapuolella on joko pieniä pillejä tai piikkejä. Itiöemät ovat yksivuotisia.

Tässä esiteltävät lajit kuuluvat sukuihin lampaankäävät (Albatrellus), sudenkäävät (Boletopsis), lakritsiorakkaat (Bankera) ja suomuorakkaat (Sarcodon). Lisäksi mäntykankailla tapaa etenkin nahkaorakkaisiin (Hydnellum) ja ryytiorakkaisiin (Phellodon) kuuluvia lajeja. Nahkaorakkaat ja ryytiorakkaat ovat hyvin sitkeitä. Tässä esiteltävät lajit ovat vähemmän sitkeitä: malto lohkeaa, kun itiöemää murtaa.

Maasta kasvavia kääpiä ei ylipäätänsä montaa lajia ole, mutta orakaslajeja on paljon. Etenkin mäntykankailla orakaslajisto on monimuotoinen ja joukossa on myös harvinaisia ja uhanalaisia lajeja.

vuohenkääpä  Albatrellus subrubescens

VUOHENKÄÄPÄ on lampaankääpää pienempikokoinen ja hennompi laji. Lakki on epäsäännöllisen muotoinen, oranssinvalkoinen, vanhemmiten kellanruskea, täysikasvuisena hieman suomuinen. Pillipuoli on aivan valkoinen, pillikerros on matala. Jalka on aluksi valkoinen, vanhemmiten sieltä täältä ruskehtavalaikkuinen. Punertavanruskeaa väriä on etenkin jalan tyvellä. Malto muuttuu lohkopinnassa hieman oranssinsävyiseksi.

Vuohenkäävän hyvä tuntomerkki on melko hento koko ja hailakan oranssinvärinen lakki, joka kuitenkin muuttut vanhemmiten ruskeammaksi. Lakki on punertavampi kuin lampaankäävällä, mutta ei niin voimakkaan oranssi kuin typaskäävällä. Vuohenkäävän malto muuttaa lohkopinnassa väriään, mutta se ei kellastu kuten lampaankäävän malto.

Vuohenkääpä kasvaa hiekkapohjaisilla mäntykankailla. Laji tunnetaan huonosti ja siitä on tietoja melko vähän. Muut lampaankäävän suvun lajit kasvavat kuusivaltaisissa metsissä ja sekametsissä.

sudenkääpä  Boletopsis grisea

SUDENKÄÄPÄ on isohko ja roteva, jalallinen maassa kasvava kääpä. Täysikasvuisen lakin leveys on noin 10 cm. Lakki on laakea, paksu, pinnalta harmaa–punertavanharmaa, vanhemmiten hieman lohkeileva. Jalassakin on harmaata tai punertavanharmaata väriä. Jalka on paksu ja niin lyhyt, että itiöemä voi olla osittain sammalkerroksen ja karikkeen sisällä. Pillipinta on harmahtava, pillit eivät ole aivan pieniä vaan ne erottuvat melko selvästi. Selvää tuoksua ei ole. Maku on mieto.

Sudenkääpä on melko harvinainen hiekkapohjaisten männiköiden maassa kasvava kääpälaji. Muita tämännäköisiä kääpälajeja mäntykankailla ei kasva.

sinijalkaorakas  Sarcodon scabrosus

SINIJALKAORAKAS on ruskea isohko ja tanakka orakaslaji. Täysikasvuisen lakin leveys on hieman yli 10 cm. Lakki on nuorena melko sileä, vanhemmiten ja kuivuessaan ruutumaisesti pieniksi suomuiksi halkeileva, melko tasaisen punertavanruskea. Piikkipinta on ruskeanharmahtava. Jalka on paksu ja melko lyhyt, latvapuolelta lakin värinen, tyveltä pitkältä matkalta hailakan sinertävänharmaa. Leikkauspinnan malto on valkoista eikä muuta väriään.

Sinijalkaorakas on suomuorakkaiden sukua. Lajit ovat kauttaaltaan ruskeita ja enemmän tai vähemmän suomulakkisia. Suomuorakkaat eivät ole kovin sitkeitä: malto lohkeaa, kun itiöemää murtaa. Sukuun kuluu suurikokoisia ja paksumaltoisia, mutta myös aika hentoja lajeja. Sinijalkaorakas on suomuorakkaaksi melko suurikokoinen ja tanakka, mutta aika sileälakkinen. Kasvupaikan ohella jalan tyven sinertävä väri on hyvä tuntomerkki. Vanhemmassa kirjallisuudessa sinijalkaorakas on kulkenut nimellä Sarcodon glaucopus, joka kuitenkin on toinen laji.

Sinijalkaorakas kasvaa karuilla ja etenkin hiekkapohjaisilla mailla männyn seurassa. Samoilla paikoilla kasvava männynsuomuorakas on selvästi tummasuomulakkinen, eikä sen jalan tyvi ole sinertävä. Mikäli retkeilee kalkkivaikutteisissa männiköissä, kannattaa pitää silmällä muita, Suomessa harvinaisia suomuorakaslajeja. Joukkoon kuuluu myös lajeja, joilla jalan tyvellä on sinertävää väriä.