{"id":830,"date":"2019-09-05T11:50:55","date_gmt":"2019-09-05T13:50:55","guid":{"rendered":"http:\/\/sieniatlas.fi\/?page_id=830"},"modified":"2019-09-12T10:00:36","modified_gmt":"2019-09-12T12:00:36","slug":"haapalahopuun-orakkaita","status":"publish","type":"page","link":"https:\/\/sieniatlas.fi\/index.php\/haapalahopuun-orakkaita\/","title":{"rendered":"Haapalahopuun orakkaita"},"content":{"rendered":"

Orakkaiksi kutsutaan sieni\u00e4, joiden iti\u00f6lava on piikkinen. Maassa kasvavilla orakkailla on lakki ja jalka, puulla kasvavat lajit saattavat kasvaa alustanmy\u00f6t\u00e4isesti. J\u00e4lkimm\u00e4isess\u00e4 tapauksessa terminologia vaihtelee: alustanmy\u00f6t\u00e4isi\u00e4 orakkaita saatetaan esimerkiksi kirjallisuudessa esitell\u00e4 orvakoiden yhteydess\u00e4. Kaikki orakkaat eiv\u00e4t ole toisilleen l\u00e4heist\u00e4 sukua, t\u00e4st\u00e4 syyst\u00e4 usein k\u00e4ytet\u00e4\u00e4n termi\u00e4 orakasmaiset sienet.<\/p>\n

KORALLIORAKAS<\/smacap> (Hericium coralloides<\/em>) on helposti tunnistettava haarakasmainen laji, joka voi kasvaa my\u00f6s haavalla. Katso koralliorakkaan tuntomerkit etsint\u00e4kuulutuksesta<\/a>. <\/p>\n

T\u00e4ss\u00e4 esitelt\u00e4vist\u00e4 lajeista tupasorakas (Hericium cirrhatum<\/em>) ja harjasorakas (Gloiodon strigosus<\/em>) ovat k\u00e4\u00e4p\u00e4m\u00e4isi\u00e4, useimmiten helposti tunnistettavia lajeja. Tupasorakas kasvaa yleisimmin koivulla, mutta my\u00f6s haavalla. Harjasorakas kasvaa etenkin haavalla ja on Euroopan mittakaavassa harvinainen laji.<\/p>\n

Karhirypykk\u00e4 (Mycoacia fuscoatra<\/em>), hammaskurokka (Sistotrema raduloides<\/em>) ja haaparaspi (Radulodon erikssonii<\/em>) kasvavat alustanmy\u00f6t\u00e4isesti. Mik\u00e4li piikkipinta koostuu ep\u00e4s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisist\u00e4, vaihtelevanpituisista ja -paksuisista piikeist\u00e4, iti\u00f6emi\u00e4 kutsutaan raspimaisiksi. Hammaskurokan piikkipinta on aika s\u00e4\u00e4nn\u00f6llinen, haaparaspin raspimainen. Molemmat lajit ovat harvinaisia, etenkin haapalahopuulla kasvavia lajeja.<\/p>\n

tupasorakas<\/spec>  Hericium cirrhatum<\/specita><\/p>\n

\"\"
KUVA 1.<\/smacap> Tupasorakas (Hericium cirrhatum<\/em>). Kuva: Teppo Helo IMG_1673.<\/smapic><\/figcaption><\/figure>\n

TUPASORAKAS<\/smacap> on yksivuotinen, k\u00e4\u00e4p\u00e4m\u00e4inen, yksitt\u00e4in tai pienin\u00e4 m\u00f6ykkym\u00e4isin\u00e4 ryhmin\u00e4 kasvava laji. Lakit ovat alle 10 cm leveit\u00e4. Tuoreena lakki on p\u00e4\u00e4lt\u00e4 miltei puhtaanvalkoinen ja pehmeiden piikkien peitt\u00e4m\u00e4. Lakin alapinnan (iti\u00f6lavan) piikit ovat melko pitki\u00e4 ja pehmeit\u00e4, helposti irtoavia. Maltokin on haurasta. Tupasorakkaan tuoksu on tuoreena miellytt\u00e4v\u00e4 ja hieman makea. <\/p>\n

Tupasorakas on helposti tunnistettava laji, ainoastaan k\u00e4\u00e4p\u00e4orakas (Climacodon septentrionalis<\/em>) on hieman samann\u00e4k\u00f6inen. K\u00e4\u00e4p\u00e4orakas on pist\u00e4v\u00e4nhajuinen ja kasvaa tiiviin\u00e4 ja korkeina, kymmenien yhteenkasvaneiden lakkien ryhmin\u00e4. Tupasorakas kasvaa pienin\u00e4 yhteenkasvaneiden iti\u00f6emien ryhmin\u00e4 tai yksitt\u00e4in.<\/p>\n

Tupasorakas kasvaa etenkin kannoissa ja katkenneiden puiden murtumapinnoissa. Yleisin kasvualustapuu on koivu, mutta se kasvaa my\u00f6s haavalla ja muilla lehtipuilla.<\/p>\n

harjasorakas<\/spec>  Gloiodon strigosus<\/specita><\/p>\n

\"\"
KUVA 2.<\/smacap> Harjasorakas (Gloiodon strigosus<\/em>). Kuva: Teppo Helo CN7R6466.<\/smapic><\/figcaption><\/figure>\n
\"\"
KUVA 3.<\/smacap> Harjasorakas (Gloiodon strigosus<\/em>). Kuva: Teppo Helo CN7R9071.<\/smapic><\/figcaption><\/figure>\n

HARJASORAKAS<\/smacap> on yksivuotinen ja muodostaa useimmiten k\u00e4\u00e4p\u00e4m\u00e4isi\u00e4, lakillisia kasvustoja lahopuulle. Kasvustot ovat iti\u00f6emien enemm\u00e4n tai v\u00e4hemm\u00e4n yhteenliittyneit\u00e4 rypp\u00e4it\u00e4 tai rivim\u00e4isi\u00e4 muodostumia. Lakin pinta on karvainen. Se on nuorena melko vaalea mutta tummuu pian ruskeaksi ja lopulta l\u00e4hes mustaksi. Sienen alapinnan piikit ovat ter\u00e4vi\u00e4 ja ensin vaaleanruskeita, vanhetessaan harmaita. Malto on sitke\u00e4\u00e4 ja halkaisupinnalla n\u00e4kyy v\u00e4rikerroksia. Haku on heikko, karvasmantelimainen. <\/p>\n

Harjasorakas on helposti tunnistettava karvaisesta lakin pinnastaan. Jos harjasorakas kasvaa maata p\u00e4in puun alapinnalla, iti\u00f6em\u00e4t eiv\u00e4t ole lakillisia, jolloin erottaminen karhirypyk\u00e4st\u00e4 voi olla hankalaa. T\u00e4ll\u00f6in laji varmistuu mikroskoopin avulla.<\/p>\n

Harjasorakas kasvaa vanhoissa tuoreissa ja lehtomaisissa sekametsiss\u00e4 usein haavan lahopuilla. Se kasvaa l\u00e4hes koko Suomessa, mutta on melko harvinainen.<\/p>\n

karhirypykk\u00e4<\/spec>  Mycoacia fuscoatra<\/specita><\/p>\n

\"\"
Kuva 4. Karhirypykk\u00e4 (Mycoacia fuscoatra<\/em>). Kuva: Teppo Helo CN7R1586.<\/figcaption><\/figure>\n
\"\"
Kuva 5. Karhirypykk\u00e4 (Mycoacia fuscoatra<\/em>). Kuva: Teppo Helo CN7R1430.<\/figcaption><\/figure>\n

KARHIRYPYKK\u00c4<\/smacap> kasvaa alustanmy\u00f6t\u00e4isesti. Kasvulle suotuisissa olosuhteissa iti\u00f6em\u00e4t voivat olla laajoja. Karhirypykk\u00e4 on nuorena savunvalkoinen, vanhemmiten harmaanruskea, tai kahvinruskeaksi ja lopulta l\u00e4hes musta. Sen pinnalla on lyhyit\u00e4, puikkomaisia, kovia mutta mutta hauraita piikkej\u00e4. Piikit ovat tyvest\u00e4 tummanruskeita ja k\u00e4rjest\u00e4\u00e4n vaaleita. Selv\u00e4\u00e4 tuoksua ei ole. <\/p>\n

Karhirypyk\u00e4ll\u00e4 ei ole lakkia, mutta se muuttuu lopulta tummaksi, jolloin sit\u00e4 voi olla vaikea erottaa resupinaattisesti kasvavasta harjasorakkaasta.<\/p>\n

Karhurypykk\u00e4 kasvaa useilla lahoilla lehtipuulajeilla, yleens\u00e4 koivulla tai haavalla. Kasvupaikat ovat monenlaisia: esimerkiksi hakkuuaukkoja, lehtoja ja vanhoja metsi\u00e4. <\/p>\n

hammaskurokka<\/spec>  Sistotrema raduloides<\/specita><\/p>\n

\"\"
Kuva 8. Hammaskurokka (Sistotrema raduloides<\/em>). Kuva: Teppo Helo CN7R0292.<\/figcaption><\/figure>\n
\"\"
Kuva 9. Hammaskurokka (Sistotrema raduloides<\/em>). Kuva: Teppo Helo CN7R0299.<\/figcaption><\/figure>\n

HAMMASKUROKKA<\/smacap> on alustanmy\u00f6t\u00e4isesti kasvava pieni, pehme\u00e4 orakas. Iti\u00f6em\u00e4n reuna on valkoinen ja ohut, seittim\u00e4inen. Piikit ovat pehmeit\u00e4 ja hauraita, aluksi nystym\u00e4isi\u00e4, vanhemmiten kartiomaisia, nuorena kermanv\u00e4risi\u00e4 muuttuen okranruskeiksi. Hammaskurokan haju on sille tunnusomainen: karviaismarjaa tai raparperia muistuttava.<\/p>\n

Hammaskurokka muistuttaa jonkin verran haaparaspia. Hammaskurokan piikit ovat ohuempia.<\/p>\n

Hammaskurokka kasvaa hyvin tyypillisesti haavalla, mutta se voi kasvaa muillakin lehtipuilla, jopa kuusella. Se kasvaa etenkin vanhoissa metsiss\u00e4.<\/p>\n

haaparaspi<\/spec>  Radulodon erikssonii<\/specita><\/p>\n

\"\"
Kuva 6. Haaparaspi (Radulodon erikssonii<\/em>). Kuva: Teppo Helo CN7R9981.<\/figcaption><\/figure>\n
\"\"
Kuva 7. Haaparaspi (Radulodon erikssonii<\/em>). Kuva: Teppo Helo CN7R9968.<\/figcaption><\/figure>\n

HAAPARASPI<\/smacap> on yksivuotinen, alustanmy\u00f6t\u00e4isesti lahopuulla kasvava orakas. Piikkipinta on raspimaisen ep\u00e4ss\u00e4\u00e4nn\u00f6llinen: osa piikeist\u00e4 on pidempi\u00e4 ja osa lyhyempi\u00e4, osa puikkomaisia, suuri osa kuitenkin leve\u00e4mpi\u00e4 ja yhteenkasvaneita. Piikit ovat aluksi kermanvalkoisia, mutta muuttuvat ik\u00e4\u00e4ntyess\u00e4\u00e4n ja kuivuessaan kellert\u00e4viksi.<\/p>\n

Haaparaspi muistuttaa jonkin verran hammaskurokkaa. Haaparaspin iti\u00f6lavan piikkipinta koostuu monenpituisista ja -levyisist\u00e4 piikeist\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 ep\u00e4s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisemm\u00e4lt\u00e4.<\/p>\n

Haaparaspi kasvaa kuorettomilla haavan rungoilla vanhoissa luonnontilaisissa metsiss\u00e4. Laji on harvinainen ja se on arvioitu viimeisimm\u00e4ss\u00e4 uhanalaisuusarvioinnissa vaarantuneeksi (VU).<\/p>\n

 <\/p>\n

KIRJALLISUUS:<\/smacap><\/p>\n

Junninen, K. (toim.) 2012. Haapametsien k\u00e4\u00e4v\u00e4t. Mets\u00e4hallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 199.<\/p>\n

Koski-Kotiranta, S. & Niemel\u00e4, T. 1983. Puitten orakkaat. Sienilehti 35:4. <\/p>\n

Kotiranta, H., Saarenoksa, R., Kyt\u00f6vuori, I. 2009. Aphyllophoroid fungi of Finland. A check-list of ecology, distribution and threat categories. Norrlinia 19: 1-223.<\/p>\n

Salo, P., Niemel\u00e4, T. & Salo, U. 2006.\u00a0Suomen sieniopas.<\/p>\n