{"id":826,"date":"2019-09-05T11:51:13","date_gmt":"2019-09-05T13:51:13","guid":{"rendered":"http:\/\/sieniatlas.fi\/?page_id=826"},"modified":"2019-09-09T12:58:11","modified_gmt":"2019-09-09T14:58:11","slug":"haapalahopuun-helttasienia","status":"publish","type":"page","link":"https:\/\/sieniatlas.fi\/index.php\/haapalahopuun-helttasienia\/","title":{"rendered":"Haapalahopuun helttasieni\u00e4"},"content":{"rendered":"

Haapalahopuulla kasvaa lukuisa joukko helttasienilajeja. Osa lajeista saattaa kasvaa ainoastaan haavalla, mutta valtaosa voi kasvaa muillakin lehtipuilla: esimerkiksi koivuilla, lepill\u00e4 tai raidalla.<\/p>\n

Helokoiden sukuun (Pholiota<\/em>) kuuluu Suomessa parikymment\u00e4 lajia. Helokat ovat lahottajia, vaikka osa lajeista n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 kasvavan maasta. Helokoiden iti\u00f6p\u00f6ly on ruskeaa, mutta heltat ovat tyypillisesti pitk\u00e4\u00e4n vaaleita, joten sienen tunnistaminen helokaksi ei ole aina helppoa.<\/p>\n

T\u00e4ss\u00e4 esitelt\u00e4v\u00e4t lajit, aarni­helokka (Pholiota squarrosoides<\/em>) ja p\u00f6rh\u00f6suomu­helokka (Pholiota squarrosoides<\/em>) ovat t\u00f6rr\u00f6­suomulakkisia ja siit\u00e4 syyst\u00e4 helposti helokaksi tunnistettavia. P\u00f6rh\u00f6suomu­helokka kasvaa monilla eri puulajeilla. Aarni­helokkaa voi olla hankala erottaa p\u00f6rh\u00f6suomu­helokasta.<\/p>\n

Monet puuaineista lahottavista helttasienist\u00e4 on vinokasmaisia: niill\u00e4 ei ole kunnollista jalkaa tai jalka on, mutta se on toispuoleinen. Vinokasmaisuus on sopeuma kasvu­olosuhteisiin, eiv\u00e4tk\u00e4 kaikki vinokaslajit ole toisilleen l\u00e4heist\u00e4 sukua. Osalla vinokkaista iti\u00f6p\u00f6ly on valkoista, osalla punertavaa, osalla ruskeaa. T\u00e4ss\u00e4 esitelt\u00e4v\u00e4 jauhovinokas (Ossicaulis lachnopus<\/em>) on valkoiti\u00f6inen, karvalahorusokas (Pluteus umbrosus<\/em>) punertavaiti\u00f6inen. <\/p>\n

aarnihelokka<\/spec>  Pholiota squarrosoides<\/specita><\/p>\n

\"\"
KUVA 1.<\/smacap> Aarnihelokka\u00b4(Pholiota squarrosoides<\/em>). Kuva: Tea von Bonsdorff.<\/smapic><\/figcaption><\/figure>\n

AARNIHELOKKA<\/smacap> kasvaa tuppaina lahopuulla. Se on melko suurikokoinen, lakki on t\u00e4ysikasvuisena n. 10 cm leve\u00e4. Lakki on pinnaltaan hieman tahmea ja siin\u00e4 on ruskeita selv\u00e4sti yl\u00f6sp\u00e4in t\u00f6rr\u00f6tt\u00e4vi\u00e4 suomuja. Lakin pinta on nuorena etenkin reunoista vaalean keltainen, keskusta on tummempi. Lakin v\u00e4ri muuttuu my\u00f6hemmin keltaisemmaksi ja ruskeammaksi. Jalan pinnalla on tihe\u00e4ss\u00e4 suuria, vaaleita suomuja. Aarnihelokan tuoksu on vahva, mausteisen hedelm\u00e4inen.<\/p>\n

Aarnihelokan nuoret lakit ovat reunoista vaaleita, mik\u00e4 erottaa lajin p\u00f6rh\u00f6suomu­helokasta. Aarnihelokan lakki on kostealla s\u00e4\u00e4ll\u00e4 tahmea, p\u00f6rh\u00f6suomu­helokan lakki on kuiva.<\/p>\n

Aarnihelokka on Euroopan mittakaavassa harvinainen laji ja kasvaa luonnon­tilaisissa ja l\u00e4hes luonnon­tilaisissa metsiss\u00e4. Sen levinneisyydest\u00e4 ja kasvu­paikoista Suomessa tarvitaan lis\u00e4\u00e4 tietoa. L\u00f6yt\u00f6paikat Suomessa ovat lehtoja sek\u00e4 aarnimaisia sekametsi\u00e4, usein pien­ilmastoltaan kosteita vanhan mets\u00e4n laikkuja. Aarnihelokkaa on ker\u00e4tty etenkin haavalta, lis\u00e4ksi l\u00f6yt\u00f6j\u00e4 on ainakin koivulta ja pihlajalta. Pohjoisimmat havainnot lienev\u00e4t Keski-Suomesta. Viimeisimm\u00e4ss\u00e4 uhanalaisuus­arvioinnissa aarnihelokka on arvioitu silm\u00e4ll\u00e4­pidett\u00e4v\u00e4ksi lajiksi (NT).<\/p>\n

p\u00f6rh\u00f6suomuhelokka<\/spec>  Pholiota squarrosa<\/specita><\/p>\n

\"\"
KUVA 2.<\/smacap> P\u00f6rh\u00f6suomuhelokka\u00b4(Pholiota squarrosa<\/em>). Kuva: Teppo Helo CN7R6161.<\/smapic><\/figcaption><\/figure>\n
\"\"
KUVA 3.<\/smacap> P\u00f6rh\u00f6suomuhelokka\u00b4(Pholiota squarrosa<\/em>) suomenpihlajan rungon tyvell\u00e4. Kuva: Jukka Vauras.<\/smapic><\/figcaption><\/figure>\n

P\u00d6RH\u00d6SUOMUHELOKKA<\/smacap> on keskikokoinen tai melko suurikokoinen, suurina tuppaina lahopuulla kasvava laji. Lakin pohjav\u00e4ri on vaalean­kellanruskea ja pinnassa on tihe\u00e4ss\u00e4 piikkim\u00e4isesti t\u00f6rr\u00f6tt\u00e4vi\u00e4, tumman­ruskeita suomuja. Jalka on melko solakka ja tihe\u00e4sti mutta melko matalasti suomuinen. Sienen hajua on kuvattu retikkamaiseksi. Kovin voimakas se ei ole.<\/p>\n

P\u00f6rh\u00f6suomuhelokka on nuorena tummempilakkinen kuin aarnihelokka. Se on my\u00f6s hieman pienikokoisempi. Vanhana p\u00f6rh\u00f6suomu­helokka saattaa muistuttaa aarni­helokkaa paljon, jolloin m\u00e4\u00e4rityksen varmistaminen pit\u00e4\u00e4 tehd\u00e4 mikroskoopin avulla.<\/p>\n

jauhovinokas<\/spec>  Ossicaulis lachnopus<\/specita><\/p>\n

\"\"
KUVA 4.<\/smacap> Jauhovinokkaita (Ossicaulis lachnopus<\/em>). Kuva: Teppo Helo CN7R8825.<\/smapic><\/figcaption><\/figure>\n

JAUHOVINOKAS<\/smacap> on keskikokoinen, jalallinen, tavallisesti kimppuina kasvava vinokas­laji. Lakit ovat yleens\u00e4 alle 10 cm leveit\u00e4. Mik\u00e4li kasvusto on suuri, yksitt\u00e4iset lakit voivat olla selv\u00e4sti pienempi\u00e4. Lakki on sile\u00e4, mattapintainen ja kosteusmuuntuva. Tuoreena ja kosteana se on selv\u00e4sti harmahtava, kuivana l\u00e4hes valkoinen. Heltat ovat valkoiset, miltei tasatyviset ja huomiota­her\u00e4tt\u00e4v\u00e4n tihe\u00e4ss\u00e4. Jos iti\u00f6em\u00e4t ovat hyvin kuivia, lakin reunoille ja helttapuolelle voi ilmaantua kellan­ruskeaa v\u00e4ri\u00e4. Jalka on ep\u00e4keskinen, tuoreena yl\u00e4osastaan jauheinen ja alaosastaan hienos\u00e4ikeinen. Sienen haju on selv\u00e4sti jauhomainen (t\u00e4m\u00e4 tieto on hyv\u00e4 mainita havainnossa!) ja maku on jauhomainen.<\/p>\n

Jauhovinokas on melko harvinainen laji. Se on Etel\u00e4-Suomessa harvinainen, pohjoisessa yleisempi. Jauhovinokas kasvaa kasvaa vanhoissa lehdoissa ja lehtomaisissa seka- ja havumetsiss\u00e4, usein lahoavalla koivulla ja haavalla.<\/p>\n

Euroopasta tunnetaan nykyisin kaksi puulla kasvavaa jauhovinokaslajia. Vanha nimi Ossicalis lachnopus<\/em> her\u00e4tettiin henkiin 2000-luvulla ja kytkettiin tarkoittamaan pieni-iti\u00f6ist\u00e4 lajia. Joitakin vuosia my\u00f6hemmin ymm\u00e4rrettiin, ett\u00e4 Suomessa kasvavat sienet ovat t\u00e4t\u00e4 pieni-iti\u00f6ist\u00e4 lajia. Viel\u00e4 Sienet ja metsien luontoarvot -kirjassa jauhovinokkaasta k\u00e4ytet\u00e4\u00e4n nime\u00e4 O. lignatilis<\/em>, mutta kyseess\u00e4 on siis O. lachnopus<\/em>. Ainoastaan mikroskopia-osuuden iti\u00f6mitat viittaavat lajiin O. lignatilis<\/em>.<\/p>\n

Isompi-iti\u00f6inen Ossicaulis lignatilis<\/em> l\u00f6ydettiin Muuramen Kuusim\u00e4en hienosta vanhasta mets\u00e4st\u00e4 v. 2014. T\u00e4m\u00e4 lienee toistaiseksi ainoa varmistettu havainto. Kirjallisuus­tietojen mukaan O. lignatiliksen<\/em> lakki on tyypillisesti valkoinen tai kellanvalkoinen, vain hieman harmahtava tai ruskehtava. Kuusim\u00e4en sienet olivat valkoisia. Valko- ja hyvin vaalealakkisia jauhon­tuoksuisia vinokkaita tulisikin tallentaa n\u00e4ytteeksi.<\/p>\n

karvalahorusokas<\/spec>  Pluteus umbrosus<\/specita><\/p>\n

\"\"
KUVA 5.<\/smacap> Karvalahorusokkaita (Pluteus umbrosus<\/em>) laholla maapuulla. Kuva: Tapio Kekki CC BY-NC 4.0<\/smapic><\/figcaption><\/figure>\n

KARVALAHORUSOKAS<\/smacap> on keskikokoinen lahorusokaslaji. Lakki on noin 5 cm leve\u00e4, t\u00e4ysikasvuisena laakea, keskusta on heikosti koholla. Lakissa on pieni\u00e4 suomuja, joten lakki n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 samettimaisen karvaiselta. Tummia suomuja on etenkin lakin keskustassa sek\u00e4 s\u00e4teitt\u00e4isesti (suonimaisesti) keskelt\u00e4 kohti reunoja. Heltat ovat ensin vaaleita, vanhemmiten hieman punertavia. Heltan ter\u00e4 on tumma. Jalka on hoikka ja hienopisteisesti tummasuomuinen.<\/p>\n

Lahorusokkaita on monen v\u00e4risi\u00e4, mutta ne tunnistaa suvulleen melko helposti, koska heltat ovat irtotyviset ja helttapuoli vanhemmiten punertava. T\u00e4ysikasvuisen karvalahorusokkaan tunnistaa helposti siit\u00e4, ett\u00e4 lakki ei ole tasav\u00e4rinen, vaan omaleimaisen suonimaisesti kirjava. Nuoren sienen tunnistaminen on hankalampaa, koska muitakin samettimaisen mattapintaisia rusokaslajeja on.<\/p>\n

Karvalahorusokas kasvaa lehdoissa, jossa on runsaasti lahopuuta. Kasvualusta on useimmiten haapa- tai koivumaapuu. Laji on melko harvinainen.<\/p>\n

KIRJALLISUUS:<\/smacap><\/p>\n

Bonsdorff, T., Kyt\u00f6vuori I., Vauras J., Huhtinen S., Halme P., R\u00e4m\u00e4 T., Kosonen L., Jakobsson S. 2014. Sienet ja metsien luontoarvot. Norrlinia 27:1-272.<\/p>\n

Holec, J. & Kolarik, M. 2012. Ossicaulis lachnopus (Agaricales, Lyophyllaceae), a species similar to O. lignatilis, is verified by morphological and molecular methods. Mycological Progress 12(3): 589-597.<\/p>\n

Knudsen, H., Vesterholt, J. (toim.), 2012. Funga Nordica. Agaricoid, boletoid, clavarioid, cyphelloid and gastroid genera, 2nd ed. Nordsvamp, Copenhagen.<\/p>\n

Salo, P., Niemel\u00e4, T. & Salo, U. 2006. Suomen sieniopas. Kasvimuseo.<\/p>\n

 <\/p>\n