{"id":656,"date":"2018-08-24T19:10:44","date_gmt":"2018-08-24T21:10:44","guid":{"rendered":"http:\/\/sieniatlas.fi\/?page_id=656"},"modified":"2020-08-01T13:50:35","modified_gmt":"2020-08-01T15:50:35","slug":"mantymetsien-risakaslajeja","status":"publish","type":"page","link":"https:\/\/sieniatlas.fi\/index.php\/mantymetsien-risakaslajeja\/","title":{"rendered":"M\u00e4ntymetsien risakaslajeja"},"content":{"rendered":"

Risakkaat (suku Inocybe<\/em>) on monilajinen sienisuku. Suomessa kasvaa toistasataa risakaslajia. Risakkaat ovat pienikokoisia eik\u00e4 niiden tunnistaminen pelk\u00e4n ulkon\u00e4\u00f6n tai valokuvan perusteella useinkaan onnistu. Laadukkaiden valokuvien ottaminen pienikokoisista sienist\u00e4 vaatii kokemusta ja sopivaa kalustoa.<\/p>\n

Suomen risakaslajistoa on tutkittu intensiivisesti. Vaikka lajisto tunnetaan suhteellisen hyvin, selvitett\u00e4v\u00e4\u00e4 on viel\u00e4 paljon. Viime aikoina on kuvattu tieteelle uusina useita risakaslajeja niin Suomesta kuin muista Pohjoismaista.<\/p>\n

T\u00e4ss\u00e4 esitell\u00e4\u00e4n kolme hiekkam\u00e4nnik\u00f6iden risakaslajia. M\u00e4nnik\u00f6iss\u00e4 kasvaa monia muitakin risakaslajeja. T\u00e4ss\u00e4 esitelt\u00e4v\u00e4t lajit ovat hieman helpommin tunnistettavia.<\/p>\n

seljarisakas<\/spec>  Inocybe sambucina<\/specita><\/p>\n

\"\"
KUVA 1.<\/smacap> Seljarisakkaita (Inocybe sambucina<\/em>). Hiekkapohjainen m\u00e4ntykangas, jossa siell\u00e4 t\u00e4\u00e4ll\u00e4 koivuja, haapaa ja kuusia, traktoriuralla, l\u00e4hes paljaalla hiekalla. Kuva: Jukka Vauras 20701F.<\/smapic><\/figcaption><\/figure>\n

SELJARISAKAS<\/smacap> on keskikokoinen–isohko, risakkaaksi rotevahko sieni. T\u00e4ysikasvuisen lakin leveys on n. 4 cm. Lakki on vaalean kellert\u00e4v\u00e4nruskea, keskelt\u00e4 valkohohteinen, himme\u00e4 ja s\u00e4ikeinen, vain niukasti risareunainen. Lakissa on loiva ja tylpp\u00e4 keskuskohouma, lakki ei ole selv\u00e4sti kartiomainen eik\u00e4 nipukkainen. Nuoren sienen heltat ovat hieman oranssins\u00e4vyiset, t\u00e4ysikasvuisena punertavanruskeat. Jalka on melko tukeva, valkoinen, vanhemmiten hieman kellert\u00e4v\u00e4. Jalka on latvasta noin puoleenv\u00e4liin asti jauheinen, seitti\u00e4 ei ole. Tuoksu on melko voimakas, omalaatuinen. Sienen nimi on johdettu terttuseljan lehtien tuoksusta, mutta t\u00e4m\u00e4 vertailukohta ei ole erityisen osuva.<\/p>\n

Seljarisakas kasvaa hiekkapohjaisissa m\u00e4nnik\u00f6iss\u00e4, mielell\u00e4\u00e4n hienolla hiekalla tai hiekansekaisella maalla. Kuten monet muutkin risakkaat, se kasvaa mielell\u00e4\u00e4n paljaalla tai l\u00e4hes paljaalla maalla kuten mets\u00e4teill\u00e4 ja -poluilla.<\/p>\n

kehr\u00e4\u00e4j\u00e4nrisakas<\/spec>  Inocybe caprimulgi<\/specita><\/p>\n

\"\"
KUVA 2.<\/smacap> Kehr\u00e4\u00e4j\u00e4nrisakkaita (Inocybe caprimulgi<\/em>). M\u00e4ntyj\u00e4, koivuja ja kuusia kasvavan kangasmets\u00e4n laita, hiekkatien reunassa, hiekkamaalla. Kuva: Jukka Vauras 32621F.<\/smapic><\/figcaption><\/figure>\n

KEHR\u00c4\u00c4J\u00c4NRISAKAS<\/smacap> on keskikokoinen–isohko, mutta kuitenkin aika ohutmaltoinen risakaslaji. T\u00e4ysikasvuisen lakin leveys on n. 3–5 cm. Lakki on leve\u00e4n kartiomainen, harmahtavanruskea, himme\u00e4, etenkin vanhemmiten selv\u00e4sti s\u00e4teitt\u00e4iss\u00e4ikeinen ja risareunainen. Nuoren sienen heltat ovat harmahtavanvalkoiset, iti\u00f6iden kypsytty\u00e4 tummemmat, vaaleanruskeat. Jalka on suhteellisen hento, nuorena hyvin vaalea, vanhemmiten ruskehtavanvalkoinen, kauttaaltaan pitkitt\u00e4isviiruinen. Jalan tyvess\u00e4 on selv\u00e4rajainen, mutta matala tyvipaksunnos.<\/p>\n

Kehr\u00e4\u00e4j\u00e4nrisakas kasvaa hiekkapohjaisissa m\u00e4nnik\u00f6iss\u00e4, mielell\u00e4\u00e4n hienolla hiekalla ja hiekansekaisella maalla. Se kasvaa yleens\u00e4 paljaalla tai l\u00e4hes paljaalla maalla kuten mets\u00e4teill\u00e4 ja -poluilla. Samanlaiset miltei kasvittomat kasvupaikat ovat tyypillisi\u00e4 muillekin risakkaille.<\/p>\n

keijunrisakas<\/spec>  Inocybe jacobi<\/specita><\/p>\n

\"\"
KUVA 3.<\/smacap> Keijunrisakkaita (Inocybe jacobi<\/em>. Vanhan hiekkakuopan rinne, m\u00e4ntyjen l\u00e4hell\u00e4 l\u00e4hes paljaalla soralla. Kuva: Jukka Vauras 32170F<\/smapic>.<\/figcaption><\/figure>\n

KEIJUNRISAKAS<\/smacap> pienikokoinen ja hento risakaslaji. T\u00e4ysikasvuisen lakin leveys on 1–2 cm. Lakki on kellanruskea–punertavanruskea, himme\u00e4, kuivuessaan hieman suomuinen. Lakissa on suhteellisen iso, laakeanpy\u00f6re\u00e4 keskuskohouma, joka on muuta lakkia tummempi. Lakki haalistuu vanhemmiten, mutta keskuskohouma s\u00e4ilyy tummempana, jolloin lakki voi olla melko selv\u00e4rajaisesti kaksiv\u00e4rinen. Heltat ovat vaaleanruskeat. Jalka on latvasta vaalea, tummenee alasp\u00e4in ja siin\u00e4 on valkoista jauheisuutta.<\/p>\n

Keijurisakasta ei aina ole helppo hoksata risakkaaksi. Muuten se on pienest\u00e4 koostaan huolimatta aika helposti tunnistettava risakaslaji Suomessa. Samann\u00e4k\u00f6inen on tihkurisakas (Inocybe subexilis<\/em>), joka kuitenkin kasvaa kostealla maalla, esimerkiksi l\u00e4hteikk\u00f6jen ja purojen laiteilla.<\/p>\n

Keijunrisakas kasvaa hiekkapohjaisissa m\u00e4nnik\u00f6iss\u00e4, mielell\u00e4\u00e4n hienolla hiekalla ja hiekansekaisella maalla, yleens\u00e4 paljaalla tai l\u00e4hes paljaalla maalla kuten mets\u00e4teill\u00e4 ja -poluilla. Samanlaiset miltei kasvittomat kasvupaikat ovat tyypillisi\u00e4 muillekin risakkaille.<\/p>\n