{"id":646,"date":"2018-08-24T19:12:16","date_gmt":"2018-08-24T21:12:16","guid":{"rendered":"http:\/\/sieniatlas.fi\/?page_id=646"},"modified":"2020-08-01T13:50:21","modified_gmt":"2020-08-01T15:50:21","slug":"mantymetsien-kupusienia","status":"publish","type":"page","link":"https:\/\/sieniatlas.fi\/index.php\/mantymetsien-kupusienia\/","title":{"rendered":"M\u00e4ntymetsien kupusieni\u00e4"},"content":{"rendered":"

Kupusieniksi kutsutaan kantasieni\u00e4, joiden iti\u00f6em\u00e4 on enemm\u00e4n tai v\u00e4hemm\u00e4n pallomainen. Iti\u00f6t kehittyv\u00e4t t\u00e4m\u00e4n umpinaisen tilan sis\u00e4ll\u00e4. Vaikka ulkon\u00e4\u00f6ss\u00e4 on yhteisi\u00e4 piirteit\u00e4, kupusienet eiv\u00e4t kaikki ole kesken\u00e4\u00e4n l\u00e4hisukuisia. Osa kupusienist\u00e4 on l\u00e4heist\u00e4 sukua helttasienille. N\u00e4it\u00e4 ovat muun muassa tuhkelot (suku Lycoperdon<\/em>) ja maamunat (Bovista<\/em>), jotka ovat l\u00e4heist\u00e4 sukua ukonsienille. Osa on l\u00e4heist\u00e4 sukua tateille. N\u00e4it\u00e4 ovat mm. mukulakuukuset (Scleroderma<\/em>) ja hernekuukuset (Pisolithus<\/em>).<\/p>\n

Kupusienten ulkon\u00e4k\u00f6 muuttuu i\u00e4n my\u00f6t\u00e4 paljon ja lajien erottaminen toisistaan on yleisesti ottaen hankalaa. Suomen lajiston selvitys on kesken. \u00c4skett\u00e4in kupusienist\u00e4 on ilmestynyt englanninkielinen kirja Puffballs of Northern and Central Europe<\/em> (kirj. Mikael Jeppson), jonka avulla kupusienten opettelussa p\u00e4\u00e4see alkuun. Kirjan on kustantanut Sveriges Mykologiska F\u00f6rening, jonka nettikaupasta kirjan voi tilata.<\/p>\n

M\u00e4nnik\u00f6iss\u00e4 kasvaa muutamia kupusienilajeja. T\u00e4ss\u00e4 esitell\u00e4\u00e4n kaksi hiekkam\u00e4nnik\u00f6iden aika isokokoista kupusienilajia; hernekuukunen (Pisolithus arrhizus<\/em>) ja dyynimukulakuukunen (Scleroderma septentrionale<\/em>).<\/p>\n

hernekuukunen<\/spec>  Pisolithus arhizus<\/specita><\/p>\n

\"\"
KUVA 1.<\/smacap> Hernekuukusia (Pisolithus arhizus<\/em>). Kuiva m\u00e4ntykangas, mets\u00e4tien laidalla l\u00e4hes paljaalla sora- ja hiekkamaalla. Kuva: Jukka Vauras 23648F.<\/smapic><\/figcaption><\/figure>\n

HERNEKUUKUNEN<\/smacap> on isohko-iso, pinnaltaan vaaleanruskea kupusieni. T\u00e4ysikasvuisen iti\u00f6em\u00e4 on noin 10 cm leve\u00e4 ja korkea. Iti\u00f6em\u00e4 kasvaa l\u00e4hes kokonaan maan pinnalle ja on p\u00e4\u00e4lt\u00e4 katsoen ep\u00e4s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisen pallomainen–mukulamainen. Nuori iti\u00f6em\u00e4 on p\u00e4\u00e4rym\u00e4nmuotoinen. Jalkaosa on juurehtiva, vanhemmiten silminn\u00e4hden rihmastoj\u00e4nteist\u00e4 koostuva hiekan ja soran peitt\u00e4m\u00e4 m\u00f6ykky. Jalkaosassa on okran- tai sinapinkeltaista v\u00e4ri\u00e4. Poikkileikkauksessa n\u00e4kyy linssim\u00e4isi\u00e4 lokeroita, joiden sis\u00e4ll\u00e4 iti\u00f6t muodostuvat. Iti\u00f6iden kypsyess\u00e4 koko sisus muuttuu p\u00f6ly\u00e4v\u00e4n ruskeaksi. T\u00e4ysikasvuisen iti\u00f6em\u00e4n pinta halkeilee p\u00e4\u00e4lt\u00e4 ja varisee lopulta kokonaan pois, jolloin p\u00f6ly\u00e4v\u00e4 sisus paljastuu.<\/p>\n

Nuoren iti\u00f6em\u00e4n halkaisupinnassa n\u00e4kyv\u00e4t linssim\u00e4iset rakenteet ovat hernekuukuselle ja hernekuukusten suvulle (Pisolithus<\/em>) tyypillisi\u00e4. Suvun muita lajeja ei Suomesta tunneta.<\/p>\n

Hernekuukunen kasvaa m\u00e4ntykankailla paljaalla hiekansekaisella maalla. Tyypillisi\u00e4 kasvupaikkoja ovat v\u00e4h\u00e4n ajetut hiekkatiet, mets\u00e4urat ja hiekkakuoppien liepeet.<\/p>\n

dyynimukulakuukunen<\/spec>  Scleroderma septentrionale<\/specita><\/p>\n

\"\"
KUVA 2.<\/smacap> Dyynimukulakuukusia (Scleroderma septentrionale<\/em>). Korkean kallioalueen tyvi, pieni hiekkainen lahdenpohjukka, aivan rannassa, jossa m\u00e4ntyj\u00e4 ja muutamia koivuja, paljaalla pehme\u00e4ll\u00e4 hiekalla. Kuva: Mika Toivonen 14123F.<\/figcaption><\/figure>\n

DYYNIMUKULAKUUKUNEN<\/smacap> on keskikokoinen kupusieni, t\u00e4ysikasvuinen iti\u00f6em\u00e4 on noin 5 cm leve\u00e4. Iti\u00f6em\u00e4 kasvaa l\u00e4hes kokonaan maan pinnalle ja on p\u00e4\u00e4lt\u00e4 katsoen ep\u00e4s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisen pallomainen ja kovakuorinen. Pohjav\u00e4rilt\u00e4 on vaaleankeltainen– vaalean kellanruskea. Pinnassa on kauttaaltaan tummanruskeita, matalia nystyj\u00e4. Jalkaosa on syv\u00e4lle hiekkaan ulottuva, juurehtiva ja paksu rihmastoj\u00e4nteiden muodostama kimppu. Iti\u00f6em\u00e4n sis\u00e4ll\u00e4 kypsyv\u00e4 iti\u00f6massa on hyvin tummaa, vihert\u00e4v\u00e4ntummanruskeaa. Iti\u00f6massa paljastuu kuoren pintaan lopulta syntyvist\u00e4 halkemista.<\/p>\n

Mukulakuukusille (suku Scleroderma<\/em>) on tunnusomaista on kova kuori, sis\u00e4ll\u00f6n musta massa ja juurehtiva jalkaosa. Pinta on enemm\u00e4n tai v\u00e4hemm\u00e4n t\u00e4plik\u00e4s. Dyynimukulakuukusen kuori on suhteellisen ohut, rihmastoj\u00e4nnekimppu on paksu ja syv\u00e4lle hiekkaan ulottuva. Kuoren pinta on kauttaaltaan t\u00e4plik\u00e4s. Suomessa kasvaa viitisen mukulakuukuslajia, joista tarhamukulakuukunen (S. bovista<\/em>) muistuttaa eniten dyynimukulakuukusta. Tarhamukulakuukusen kuoren pinta on selv\u00e4sti sile\u00e4mpi, etenkin tyvipuolelta.<\/p>\n

Dyynimukulakuukunen kasvaa paljaalla hiekkamaalla, yleens\u00e4 pehme\u00e4ss\u00e4 hiekassa. Melkein kaikki tunnetut kasvupaikat ovat rannikkoalueen hiekkarannoilla ja -dyyneill\u00e4. Sis\u00e4maasta l\u00f6yt\u00f6j\u00e4 on toistaiseksi vain muutama.<\/p>\n