{"id":641,"date":"2018-08-24T19:05:14","date_gmt":"2018-08-24T21:05:14","guid":{"rendered":"http:\/\/sieniatlas.fi\/?page_id=641"},"modified":"2020-08-01T13:49:15","modified_gmt":"2020-08-01T15:49:15","slug":"mantymetsien-haperolajeja","status":"publish","type":"page","link":"https:\/\/sieniatlas.fi\/index.php\/mantymetsien-haperolajeja\/","title":{"rendered":"M\u00e4ntymetsien haperolajeja"},"content":{"rendered":"

Haperot (suku Russula<\/em>) on monilajinen sienisuku, Suomessa kasvaa toistasataa haperolajia. Vaikka sienet ovat aika suuria ja v\u00e4rikk\u00e4it\u00e4, lajien erottamien toisistaan on vaikeaa eik\u00e4 Suomen haperolajistoa viel\u00e4 kokonaisuudessaan tunneta.<\/p>\n

Kuivien m\u00e4ntykankaiden haperolajisto ei ole kovin monimuotoinen. Hieman ravinteisimmilla mailla, kuten puistossa, kasvaa m\u00e4ntyjen seurassa useampia haperolajeja. T\u00e4llaisilla paikoilla puulajejakin on yleens\u00e4 enemm\u00e4n, jolloin lajivalikoimakin on suurempi ja haperoiden tunnistaminen sit\u00e4 my\u00f6ten hankalampaa.<\/p>\n

Hyvin yleisin\u00e4 ja runsaina niin hiekka- kuin kalliom\u00e4nnik\u00f6iss\u00e4 kasvavat kangashapero (Russula decolorans<\/em>), viinihapero (Russula vinosa<\/em>) ja isohapero (Russula paludosa<\/em>). T\u00e4ss\u00e4 esitell\u00e4\u00e4n muutamia muita m\u00e4nnik\u00f6iden haperolajeja. Lajeista ainoastaan hietahapero on harvinainen, muut lajit ovat yleisi\u00e4 tai jokseenkin yleisi\u00e4, ainakin etel\u00e4isess\u00e4 Suomessa.<\/p>\n

hietahapero<\/spec>  Russula pallescens<\/specita><\/p>\n

\"\"
KUVA 1.<\/smacap> Hietahaperoita (Russula pallescens<\/em>). Harvapuustoinen m\u00e4ntyj\u00e4 ja koivuja kasvava mets\u00e4, mets\u00e4tien reuna, hiekkamaalla. Kuva: Jukka Vauras 26265F.<\/smapic><\/figcaption><\/figure>\n

HIETAHAPERO<\/smacap> on pienikokoinen ja lyhytjalkainen haisuhaperoryhm\u00e4n sieni. T\u00e4ysikasvuisen lakin leveys on noin 5 cm. Lakki on vaaleankeltainen\u2014ruskeankeltainen, reunoilta usein hieman uurteinen. Jalka on lyhyt, usein latvasta leve\u00e4mpi ja tyve\u00e4 kohden kapeneva, valkoinen, ruskettuva. Heltat ovat kapeat, vaaleankellert\u00e4v\u00e4t, kostella s\u00e4\u00e4ll\u00e4 pisaroivat. Haju muistuttaa haisuhaperon hajua, mutta on heikompi. Maku on ep\u00e4miellytt\u00e4v\u00e4 ja hieman polttava. Vanhemmiten koko iti\u00f6em\u00e4 muuttuu ruskeammaksi.<\/p>\n

Koska hietahapero on pienikokoinen, sit\u00e4 ei v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 oitis hoksaa haisuhaperon sukulaislajiksi. Eniten hietahapero muistuttaa jauhojalkahaperoa, joka on samoin pienikokoinen, mutta kasvaa etel\u00e4isiss\u00e4 lehdoissa, ei m\u00e4nnik\u00f6iss\u00e4.<\/p>\n

Hietahapero kasvaa kuivilla m\u00e4ntykankailla ja usein l\u00e4hes paljaalla maalla, kuten ajourien laiteilla. Laji on harvinainen ja ilmeisesti Pohjois-Suomessa yleisempi kuin etel\u00e4ss\u00e4. Vaikka hietahapero kasvaa kuivissa hiekkam\u00e4nnik\u00f6iss\u00e4, voi olla, ett\u00e4 se kasvaa lehtipuiden seurassa. Lajia on tavattu my\u00f6s tunturikankailta, joilla m\u00e4nty ei kasva.<\/p>\n

ruusuhapero<\/spec>  Russula roseipes<\/specita><\/p>\n

\"\"
KUVA 2.<\/smacap> Ruusuhaperoita (Russula roseipes<\/em>). Kuiva j\u00e4k\u00e4lien peitt\u00e4m\u00e4 m\u00e4ntykangas, j\u00e4k\u00e4lik\u00f6ss\u00e4 hienolla hiekalla. Kuva: Jukka Vauras 21750F.<\/smapic><\/figcaption><\/figure>\n

RUUSUHAPERO<\/smacap> on pienehk\u00f6\u2014keskikokoinen hapero. T\u00e4ysikasvuisen lakin leveys on 5-10 cm. Lakki oranssinpunainen\u2014vaaleanpunainen, toisinaan tummempi mutta voi olla l\u00e4hes valkoiseksi haalistunut. Lakin keskusta voi olla muuta lakkia tummempi tai vaaleampi. Heltat ovat aluksi vaaleat, mutta lopulta iti\u00f6iden kypsytty\u00e4 kellanoranssit. Jalan pituus vaihtelee paljon, paljaalla maalla jalka on lyhyt, sammalikossa kasvavalla sienell\u00e4 pitk\u00e4. Aika usein jalka on ohuehko, jolloin sieni vaikuttaa hennohkolta. Jalassa on yleens\u00e4 v\u00e4h\u00e4n punaista v\u00e4ri\u00e4, usein kuitenkin vain h\u00e4iv\u00e4hdys jalan jollakin jollain sivulla tai l\u00e4hell\u00e4 tyve\u00e4. Jalan tyvi on py\u00f6re\u00e4. Maku on t\u00e4ysin mieto.<\/p>\n

Ruusuhaperon koko, jalan pituus ja lakin v\u00e4ri vaihtelevat paljon. M\u00e4ntykankaalla kasvava pienehk\u00f6 puna- tai oranssilakkinen, keltahelttainen ja mieto hapero on hyvin todenn\u00e4k\u00f6isesti ruusuhapero. Samanlainen tuntomerkkiyhdistelm\u00e4 sopii my\u00f6s aprikoosihaperolle, mutta se ei kasva kuivilla m\u00e4ntykankailla.<\/p>\n

Ruusuhapero viihtyy etenkin kuivilla, hiekkapohjaisilla kankailla, mutta sit\u00e4 tapaa my\u00f6s ravinteisimmilla paikoilla.<\/p>\n

pippurihapero<\/spec>  Russula badia<\/specita><\/p>\n

\"\"
KUVA 3.<\/smacap> Pippurihaperoita (Russula badia<\/em>). Hiekkapohjainen kangasmets\u00e4, sammaloituneella nurmikolla l\u00e4hell\u00e4 m\u00e4ntyj\u00e4, kuusia ja koivuja. Kuva: Jukka Vauras 32373F.<\/smapic><\/figcaption><\/figure>\n

PIPPURIHAPERO<\/smacap> on isohko–iso, roteva hapero. T\u00e4ysikasvuisen lakin leveys on noin 10 cm. Lakki on tyypillisesti tumman punainen, keskelt\u00e4 viel\u00e4 tummempi, mustanvioletti tai violetinpunainen. Heltat ovat vaaleankellert\u00e4v\u00e4t, kolotyviset. Jalka paksu ja valkoinen mutta siin\u00e4 on yleens\u00e4 my\u00f6s punaista v\u00e4ri\u00e4. Jalka voi olla ep\u00e4selv\u00e4sti, heikosti punaisen h\u00e4iveinen tai selv\u00e4sti punainen. Malto ei rusketu eik\u00e4 harmaannu. Pippurihapero on aluksi mieto, mutta maku muuttuu jonkin ajan kuluttua todella polttavan kirpe\u00e4ksi. Jos palan sylk\u00e4isee liian aikaisin pois, kirpeys ei ilmene.<\/p>\n

Pippurihapero muistuttaa lakin v\u00e4rilt\u00e4\u00e4n samaten m\u00e4nnyn seurassa kasvavaa mantelihaperoa Russula integra<\/em>, joka on kuitenkin viel\u00e4 suurikokoisempi, selv\u00e4sti keltahelttainen ja mieto.<\/p>\n

Pippurihapero kasvaa m\u00e4nnyn seurassa tyypillisesti hieman rehev\u00e4mmill\u00e4 mailla, ei karuimmissa hiekkapohjaisissa m\u00e4nnik\u00f6iss\u00e4.<\/p>\n

verihapero<\/spec>  Russula sanguinea<\/specita><\/p>\n

\"\"
KUVA 4.<\/smacap> Verihaperoita (Russula sanguinea<\/em>). Hiekkapohjainen kangasmets\u00e4, sammaloituneella nurmikolla l\u00e4hell\u00e4 m\u00e4ntyj\u00e4, kuusia ja koivuja. Kuva: Jukka Vauras 32374F.<\/smapic><\/figcaption><\/figure>\n

VERIHAPERO<\/smacap> on keskikokoinen–isohko hapero. T\u00e4ysikasvuisen lakin leveys on noin 10 cm. Lakki on hailakanpunainen, reunoilta vaaleanpunertava, keskelt\u00e4 hieman tummempi. Lakki on himme\u00e4 ja lakin v\u00e4ritys on pienipisteisen ep\u00e4tasainen. Heltat ovat l\u00e4hes valkoiset, vanhemmiten vain aavistuksen kellert\u00e4v\u00e4t. Jalka on valkoinen, ep\u00e4tasaisesti punertava. Maku on polttavan kirpe\u00e4.<\/p>\n

Verihapero on yksi monista polttavan kirpeist\u00e4 punalakkisista haperolajeista. Hailakanpunaiset s\u00e4vyt yhdistettyn\u00e4 hieman punertavaan jalkaan ovat hyv\u00e4 tuntomerkki. Aika samann\u00e4k\u00f6inen voi olla avoimilla ja kuivilla mutta selv\u00e4sti ravinteisill\u00e4 paikoilla kasvava rusoreunahapero Russula exalbicans. Sen jalka on harmaantuva ja maku vain liev\u00e4sti kirpe\u00e4.<\/p>\n

Verihapero kasvaa tyypillisesti hiekkapohjaisissa, mutta hieman ravinteisissa m\u00e4nnik\u00f6iss\u00e4. Tyypillisi\u00e4 kasvupaikkoja ovat puistot sek\u00e4 hieman kosteapohjaisemmat paikat, kuten rannat.<\/p>\n

kyynelhapero<\/spec>  Russula sardonia<\/specita><\/p>\n

\"\"
KUVA 5.<\/smacap> Kyynelhaperoita (Russula sardonia<\/em>). Luhtainen tiheikk\u00f6, jossa kuusia, m\u00e4ntyj\u00e4, raitoja ja terv\u00e4lepp\u00e4\u00e4, koiranheisi\u00e4 ja paatsamaa. Kuva: Jukka Vauras 7330F.<\/smapic><\/figcaption><\/figure>\n

KYYNELHAPERO<\/smacap> on keskikokoinen–isohko hapero. T\u00e4ysikasvuisen lakin leveys on noin 10 cm tai hieman alle. Lakki on keskelt\u00e4 tumman purppuranv\u00e4rinen, reuna kohti vaaleampi ja harmahtavampi. Jalka on yleens\u00e4 melko paksu ja pitk\u00e4. Jalan latva ja tyvi ovat valkoisia ja jalan keskiosassa on samaa v\u00e4ri\u00e4 kuin lakissa. Heltoissa on jo nuorella sienell\u00e4 luonteenomaista vaaleankellert\u00e4v\u00e4\u00e4 v\u00e4ri\u00e4, jota voi hieman olla my\u00f6s jalassa. Vanhemmiten iti\u00f6iden kypsytty\u00e4 heltat muuttavat v\u00e4ri\u00e4\u00e4n vain v\u00e4h\u00e4n, koska iti\u00f6p\u00f6ly ei ole kovin tummaa vaan vaaleankeltaista. Maku on eritt\u00e4in polttavan kirpe\u00e4.<\/p>\n

Kyynelhapero on yksi monista polttavan kirpeist\u00e4 haperolajeista. Tumman purppuranv\u00e4rinen lakki ja sama s\u00e4vy jalassa ovat hyv\u00e4 tuntomerkki. Aika samann\u00e4k\u00f6inen on kalkkipohjaisissa kuusikoissa kasvava harvinainen kuusihapero (Russula queletii<\/em>), joka on yleens\u00e4 hennompi ja jonka lakki on viel\u00e4kin tummempi. Sen heltoissa ei ole keltaista pohjav\u00e4ri\u00e4.<\/p>\n

Kyynelhapero kasvaa m\u00e4nnynseurassa etenkin kallioisilla kangasmailla. Se voi kasvaa melko kosteillakin paikoilla, eik\u00e4 se kasva karuilla, kuivilla hiekkakankailla. Laji on melko yleinen Etel\u00e4-Suomen kalliom\u00e4nnik\u00f6iss\u00e4, mutta harvinaistuu nopeasti pohjoista kohti. On ep\u00e4selv\u00e4\u00e4, kuinka pohjoiseen asti se meill\u00e4 kasvaa.<\/p>\n